Kokenut verkko- ja mobiilikehittäjä astui remmiin
Ohjelmistoalalla noin 15 vuotta työskennellyt Tapio Koskinen näkee yksilölle ja yhteiskunnalle hyödylliset ja merkitykselliset toimialat mielenkiintoisina. Erityisesti terveysteknologia, turvallisuus ja teollisuus ovat joulukuun alussa aloittaneesta Tapiosta kiinnostavia.
Senior Software Developerina aloittanut Tapio Koskinen on ennen Monadia työskennellyt Installa, Vincitillä sekä Tampereen yliopistolla. Tapio on tehnyt verkko- ja mobiilikehitystä niin palvelin- kuin selainpuolella.
Tavoitteena kokonaisvaltaisia projekteja ja mentorointia
Mielenkiintoisimmat projektit, joissa Tapio on ollut mukana ovat olleet usein monen osan summa. Siihen ovat vaikuttaneet projektin kokonaistavoitteen lisäksi myös millainen tiimi on ollut työskentelemässä projektin parissa, millaista teknologiaa on hyödynnetty ja onko hanke aloitettu täysin puhtaalta pöydältä. Unohtamatta tietenkin, että lopullinen toteutus palvelee tarkoitustaan ja loppukäyttäjiä.
Monadille Tapio Koskinen vaihtoi, koska hän tunsi muutamia monadilaisia etukäteen. Yrityksen yhteisöllisyys ja mahdollisuus vaikuttaa tekemiseen vakuuttivat hänet myös:
– Täällä on osaavaa porukkaa, joten vaihto tuntui melko luontevalta. Olen kiinnostunut laajoista projekteista ja ohjelmistoarkkitehtuureista sekä juniorikoodaajien mentoroinnista, kertoo Tapio.
Boostia työpäivään omavalintaisista työvälineistä ja hyvästä palautumisesta
Monadilla on vapaus valita omat työvälineet ja Tapio valitsi käyttöönsä Dellin tehokkaan kannettavan tietokoneen, 34” kaarevan näytön sekä vastamelukuulokkeet. Omavalintaiset laitteet lisäävät työn ergonomiaa sekä mielekkyyttä.
– Aidosti omavalintaiset työvälineet ovat mukava lisä. Se lisää työn sujuvuutta, kun voi työskennellä itselle sopivilla laitteilla ja käyttöjärjestelmällä, summaa Tapio.
Liikunta on tärkeä palautumiskeino Tapiolle. Hän harrastaa monipuolisesti kuntosalia, pyöräilyä, uimista ja lenkkeilyä. Lisäksi Vuoreksessa asuva ohjelmistosuunnittelija on käynyt melomassa Särkijärvellä, sillä alueen asukasyhdistys tarjoaa kanootteja asukkaiden käyttöön edulliseen vuosihintaan.
– Liikkuva elämäntapa on tärkeä osa arkea. Liikunnan ohella kirjallisuus antaa oivallisen keinon palautumiseen. Luen aktiivisesti niin tieto- kuin kaunokirjallisuutta Tapio kertoo.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Valmistava teollisuus |
Omat tagit
Monad - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Monad - Muita referenssejä
Monad - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Red & Blue Oy - Senior Web Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
Tapahtumat & webinaarit
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |