VR — kohti entistä parempaa asiakaskokemusta ja liiketoimintaa
Bitfactorin ammattilaiset suunnittelivat ja toteuttivat VR:lle big data - ja data-analytiikka-alustan, joka toimii pohjana entistä paremmalle asiakaskokemukselle ja syvemmälle liiketoimintaymmärrykselle.
Haaste
Kilpailu tavara- ja matkustajaliikenteessä on kovaa ja pärjätäkseen kilpailussa palveluntarjoajien on kyettävä tunnistamaan asiakkaiden tarpeet yhä nopeammin ja paremmin – automaattisesti ja ennakoivasti. Esimerkiksi ostamisen helppous ja personoitu asiakaskokemus ovat keskeisiä kilpailutekijöitä, ja niiden merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa. VR kehittää tuotteitaan, hinnoitteluaan ja kanta-asiakasohjelmaansa datan perusteella.
Asiakaskokemuksen parantamisen lisäksi reaaliaikaista ja tarkempaa tietoa tarvittiin myös johtamiseen ja toiminnan ohjaamiseen. Jotta päätöksiä pystytään tekemään riittävällä nopeudella ja tietoon pohjautuen, on datan virrattava viiveettä ja saumattomasti eri lähteistä. Näin mahdollistetaan esimerkiksi kaluston käytön optimointi entistä tarkemman asiakasryhmäkohtaisen ennusteen pohjalta. Lisäksi VR halusi kasvattaa lisäpalveluiden myyntiä kohdentamalla oikeita tuotteita oikeille asiakkaille ja arvioimalla oston todennäköisyyttä datan perusteella.
Ratkaisu
Ratkaisu sisälsi perinteisen business intelligence -järjestelmän sekä alustan digitaalisten palveluiden analytiikkaan ja rajapintakehitykseen. Näin mahdollistettiin myös VR:n verkko- ja mobiilisovellusten käyttökokemuksen personointi sekä tiedon hyödyntäminen paremmin markkinoinnin automaatiossa. VR:lle suunnitellulla ja toteutetulla kokonaisuudella ratkaistiin datan rikastamisen haasteet yhdessä Suomen suurimmista verkkokaupoista.
Edistyneet analytiikkatyökalut tekevät myös VR:n data scientistien työstä miellyttävää ja tehokasta. Järjestelmässä hyödynnetään AWS-pilvipalvelua ja Snowflake-tietovarastoa. Tietovarastoon kootaan dataa eri järjestelmistä mukaan lukien esimerkiksi verkkokauppa, VR Mobiili, junien kulkutiedot ja konduktöörien sovellus. Tieto virtaa eri lähteistä täysin automaattisesti ja lähes reaaliaikaisesti, mikä mahdollistaa ajantasaisen tiedon hyödyntämisen päivittäisissä liiketoimintapäätöksissä.
Suosittelija:
"Bitfactor auttoi meitä valjastamaan datamme hyötykäyttöön. Käytännössä tämä tarkoittaa asiakkaille muun muassa personoidumpaa asiakaskokemusta ja ostoprosessia sekä liiketoiminnalle optimoidumpaa operointia ja syvempää liiketoiminnan ymmärtämistä. Yhteistyö Bitfactorin ammattilaisten kanssa on sujunut loistavasti. Projektitiimin työskentely samoissa tiloissa on ollut meidän ja projektin etenemisen kannalta loistava ratkaisu."
Annika Nordbo, VR-Yhtymän data-analytiikan vetäjä
Tiedot
Tilaaja: | VR |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mika Mars: +358 50 379 6841, mika.mars@bitfactor.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Arkkitehtuuri | |
Big Data | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
Amazon Web Services |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Loihde Factor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Loihde Factor - Muita referenssejä
Loihde Factor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |