Kattotutkan kotisivujen kävijämäärät kasvuun Kivan ratkaisuilla
Kattotutkan ja Kivan kumppanuus käynnistyi vuonna 2018, kun Kattotutkalla tunnistettiin tarve saada enemmän vierailijoita kotisivuilleen ja tehostaa liidituotantoa. Kiva valikoitui tällöin kumppaniksi syvän analytiikkaosaamisensa ansiosta. Viiden vuoden aikana kivalaiset ovat näyttäneet kyntensä analytiikkataituruuden lisäksi myös Googlen ratkaisujen suvereeneina käyttäjinä sekä joustavina tiimipelaajina. Kun evästekäytännöt keväällä 2022 tiukentuivat, Kiva Analytics -sovellus oli oivallinen ratkaisu kehittämään analytiikkaa.
Haaste
Kun yhteistyö Kivan kanssa vuonna 2018 käynnistyi, Kattotutkan tavoitteena oli saavuttaa kohderyhmänsä paremmin digitaalisissa kanavissa ja ohjata heidät kotisivuilleen. Tavoitteena oli kotisivujen kävijämäärien lisäksi kasvattaa myös sieltä saatujen tarjouspyyntöjen määrää. Kattotutka tarvitsi siis kumppanin, joka suunnittelisi heille tehokkaan ja toimivan digitaalisen markkinointimixin, jolla oikeat silmäparit tavoitettaisiin. Kumppanilta haluttiin myös aktiivista otetta saitin hakukonenäkyvyyteen ja jatkuvaan kehittämiseen.
Ratkaisu
“Google on tärkein työkalumme. Maksettu ja orgaaninen”, kertoo Santeri Hirvonen, Kattotutkan digitaalisen markkinoinnin asiantuntija. Hakusanamainonta ja hakukoneoptimointi ovatkin olleet yhteistyön ytimessä heti alkutaipaleesta lähtien – tuloksellisesti. Kattotutkan kohderyhmät on tavoitettu hyvin juuri heitä kiinnostavilla viesteillä. ”Kivan Sami Laakkonen on todella hyvin kärryillä alan trendeistä ja puheenaiheista”, Santeri kuvailee, ”Välillä ihan unohdan, että Sami ei ole Kattotutkan työntekijä.” Kun kohderyhmät sitten siirtyvät Googlesta Kattotutkan sivuille, kokemus on kävijälle jouheva. ”Kivan päässä seurataan jatkuvasti, mitä Kattotutkan kotisivuilla tapahtuu ja miten niitä voitaisiin kehittää entisestään”, Santeri kertoo: ”Lähes joka palaverissa tuodaan esiin mahdollisia kehityskohteita sekä uusia ideoita sivustolle.”
”Lähes joka palaverissa tuodaan esiin mahdollisia kehityskohteita sekä uusia ideoita sivustolle.”
Tulokset
Vuodesta 2018 vuoteen 2021 Kattotutkan kotisivujen kävijämäärä kasvoi huimat 50 %. Mutta vuonna 2022 tiukentuneiden evästekäytäntöjen myötä sivuilta saadun analytiikan määrä heikkeni – myös kävijämääristä saatu data. Kiva Analytics -sovelluksella tätä tilannetta on kuitenkin saatu korjattua, ja sivustodataa hilattua lähemmäs totuutta. “Uusi Kiva Analytics -ratkaisu on paikannut hienosti sitä aukkoa, jonka evästemuutokset keväällä 2022 toivat mukanaan”, Santeri tiivistää, “Kivan ratkaisulla olemme edelleen saaneet verkkosivuilla kiinni mahdollisimman paljon porukkaa.”
Kävijämäärien lisäksi myös verkkosivujen kautta saatujen tarjouspyyntöjen määrässä on ollut vakuuttavaa kasvua. Ensimmäisenä vuonna tarjouspyyntöjen määrä kasvoi 37 %:lla. Sen jälkeen kasvu on ollut maltillisempaa. Tarjouspyyntöjen laatu on kuitenkin ollut systemaattisesti nousujohteista. “Olemme pystyneet jatkuvasti luomaan yhä osuvampia viestejä yhä tarkemmin rajatuille kohderyhmille”, Santeri kertoo, “Tämä on parantanut tarjouspyyntöjen laatua.”
Vuodesta 2018 vuoteen 2021 Kattotutkan kotisivujen kävijämäärä kasvoi huimat 50 %.
Toimintatapa
”Kiva on pysynyt kumppanina viiden vuoden ajan, koska se on todistanut olevansa luotettava kumppani”, Santeri kertoo: ”Luotettavuus onkin yksi Kattotutkan tärkeimmistä arvoista. Myös me haluamme olla luotettavana kumppanina yhteistyökumppaneillemme. Tämä tarkoittaa usein hyvin pitkiä ja molempia osapuolia hyödyttäviä kumppanuuksia.” Santerin mukaan Kiva on lunastanut luottamuksen muun muassa sillä, että tiimi ei ole koskaan tyytynyt status quo -tilaan, vaan tekemisessä on koko ajan ollut läsnä vahva kehittymisen halu. ”Kiva on pyrkinyt jatkuvasti löytämään tapoja, joilla pysymme muuttuvan digimaailman mukana”, Santeri summaa. “Sen lisäksi, että olemme saaneet hyviä tuloksia aikaan, yhteistyö on ollut selkeää ja saumatonta”, Santeri toteaa: “Tuntuu, että oikeasti välitätte siitä mitä teette.”
“Tuntuu, että oikeasti välitätte siitä mitä teette.”
Kattotutkasta
Kattotutka Oy on valtakunnallinen kattopalveluihin ja -tuotteisiin keskittynyt yhtiö, joka toimii vesikaton luotettavana kumppanina talo- ja kiinteistöyhtiöissä sekä julkisissa rakennuksissa. Kattotutkan lähes 30 vuoden aikana valmistuneet yli 70 000 kattotyötä on tehty vedenpitävällä ammattitaidolla, ihmisille ja rakenteille turvallisilla työmenetelmillä sekä riittävillä resursseilla – ja niin myös tulevaisuudessa!
Tiedot
Tilaaja: | Kattotutka |
Ajankohta: | 2018 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Markkinointi | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Teknologia
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Kiva Helsinki - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kiva Helsinki - Muita referenssejä
Kiva Helsinki - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |