Joustava viestintäratkaisu tuo yhteydenpitoon ketteryyttä
Praecom suunnitteli ja toteutti Suomen Yliopistokiinteistöille yhtiön uudistettuun toimistoympäristöön toimivan ja kustannustehokkaan Cisco Spark -viestintäratkaisun (nyk. Webex Teams). Ratkaisu mahdollistaa aiempaa ketterämmän yhteydenpidon niin kumppaneihin kuin yhtiön omaan henkilökuntaan eri puolille Suomea.
Suomen Yliopistokiinteistöt, lyhyemmin SYK Oy on valtakunnallinen kampuskehittäjä, joka omistaa, kehittää ja ylläpitää yhteensä kymmenen suomalaisen yliopiston kampusalueita. Yhtiön tavoitteena on olla oman alansa edelläkävijä.
– Kaipasimme yhteydenpitoon monipuolisuutta ja ketteryyttä. Praecomin ratkaisu asennettiin täysin uudistettuun toimistoympäristöömme, kertoo SYK Oy:n johdon assistentti Salla Hanhinen.
– Yksi Praecomin ehdoton etu oli se, että he pyrkivät etsimään asiakkaalle sen aidosti sopivimman, toimivimman ja kustannustehokkaimman ratkaisun, toteaa SYK Oy:n varatoimitusjohtaja Anssi Koski.
Ammattitaitoinen tuki halki koko prosessin
Uuden Cisco Spark -viestintäratkaisun suunnittelu ja asennus tehtiin SYK Oy:n toimistoympäristön uudistuksen yhteydessä. Ratkaisuun kuuluu yhteensä yksi Spark Board -kosketusnäyttötaulu (nyk. Webex Board) ja seitsemän huoneyksikköä. Praecom vastasi kokonaisuudesta alusta loppuun saakka.
– Oli todella hienoa, että tukenamme oli jo rakennusvaiheessa ammattitaitoista porukkaa. Saimme kaiken niin kuin halusimme, aina seinärakenteiden koteloinneista pistorasioiden paikkoihin, Hanhinen sanoo.
– Praecom oli apunamme myös henkilökunnan koulutuksessa, Hanhinen lisää.
Praecomin viestintäratkaisu on Kosken ja Hanhisen mukaan aiempaa toimivampi ja joustavampi. Enää ei tarvitse ennen jokaista etäkokousta jännittää, kuinka yhteydet toimivat.
– Nostaisin yhdeksi erittäin isoksi välilliseksi hyödyksi sen, kuinka paljon tällainen järjestelmä on parantanut henkilöstömme työtyytyväisyyttä ja viihtyvyyttä. Se on todella arvokas ja iso asia, Koski painottaa
– Voi sanoa, että enää ei ole sitä perinteistä varttia ennen jokaista kokousta, jonka aikana sukelletaan sinne piuhaviidakkoon ja selvitellään, miten esitykset saadaan jaettua, Koski jatkaa.
– Olemme todella tyytyväisiä siihen, miten nopeasti Praecom on erilaisiin asioihin puuttunut. Jos on tullut kysyttävää, niin vastausta ei ole tarvinnut viikkoa tai sitä pidempää aikaa odotella. Reaktiivisuus on ollut ihan huippuluokkaa, Hanhinen summaa.
Tiedot
Tilaaja: | Suomen Yliopistokiinteistöt |
Ajankohta: | 2018 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jouni Vaahtera |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
It-infra loppukäyttäjäpalvelut |
Toimialakokemus
Koulutusala |
Tarjonnan tyyppi
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Praecom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Praecom - Muita referenssejä
Praecom - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |