Joensuu Entrepreneurship Society
Kooders on aina ollut kannustamassa yrittäjyyttä ja siitä jaettavaa totuudenmukaista tietoa. Tätä työtä tekee Joensuussa JoensuuES. Yhdistyksellä on ollut pidempiaikaisena ongelmana saada nimensä näkyville ja ihmisten tietoon mitä yhdistys tarkalleen tekee.
Joensuun Tiedepuistolla sijainneessa verkostoitumistapahtumassa Miikka sai ensimmäisen kerran kuulla yhdistyksestä ja ensimmäisenä askeleena viestinnästä yhdistyksen toimintaan nousi pinnalle verkkosivut.
JoensuuES oli siis Koodersille moneltakin kannalta mielenkiintoinen yhteistyökumppani. He järjestävät paljon tapahtumia ja ihan yleisiä illanistujaisia yrittäjyyteen ja siihen kannustamiseen liittyen. Pääasiallisesti yhdistyksen tiedotus tapahtuu yhdistyksen Facebook sivun kautta, mutta puuttumaan jäi yhä tieto yhdistyksen tarkemmasta toiminnasta. Tähän käyttöön kotisivut on tehty!
Ehdotus kotisivujen uusimisesta ei vaatinut paljoa suostuttelua. Entiset sivut eivät toimineet eikä niitä jaksettu päivittää prosessin vaikeuden vuoksi. Yhdistyksellä oli kattavat graafiset materiaalit joita hyödynnettiin mm. uuden sivuston värimaailman pohjana.
Alustavia suunnitelmia tulevaisuuden yhteistyöstä on jo käyty esimerkiksi suurta suosiota saaneen JoensuuES:än järjestämän Polku yrittäjyysviikon tiimoilta. Tuokoot uudet sivustot tietoutta yhdistyksen tärkeästä toiminnasta, jotta saadaan vielä paljon uusia yrittäjiä Joensuuhun!
Suosittelija:
Tiia Koskinen
Tiedot
Tilaaja: | Joensuu Entrepreneurship Society |
Ajankohta: | 2016 - 2017 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Miikka Kostian, 0451777090, miikka@kooders.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Hankinta | |
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Ketterät menetelmät | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus |
Omat tagit
Kooders - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kooders - Muita referenssejä
Kooders - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |