Ilveshaku onnistuneesti käyttöön Fondiassa
Fondia on vuonna 2004 perustettu liikejuridiikan täyden palvelun talo. Ihmiskeskeisen toimintatavan ja innovatiivisten, teknologiaa hyödyntävien palvelumallien myötä Fondiasta on tullut lakialan edelläkävijä. Edelläkävijyys on vauhdittanut kasvua, ja tällä hetkellä Fondia toimii Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Liettuassa. Fondia listautui Nasdaq First North Growth Market –markkinapaikalle 2017.
Yhtiö otti Ilveshaku enterprise search -palvelun käyttöön vuoden 2019 aikana henkilöstölleen Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Ilveshaku auttaa Fondiaa kohdistamaan työpanoskustannuksia asiakasarvoa luovaan työhön tuomalla juristien tarvitsemat tiedot yhteen paikkaan.
Ilveshaku mahdollistaa meille pääsyn sisäiseen tietoon yhdestä pisteestä. Palvelu on saanut lakimiehiltämme innostuneen vastaanoton ja erittäin hyvää palautetta.", kertoo Janne Ala-Sippola Fondiasta.
Suosittelija:
Ilveshaun business case oli meille selvä heti ensimmäisestä palaverista lähtien. Säästämme sen avulla merkittävästi juristiemme aikaa ja työpanoskustannuksia.
Janne Ala-Sippola
Tiedot
Tilaaja: | Fondia |
Ajankohta: | 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Lasse Ilvessalo |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
Microsoft | |
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Ilves Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Ilves Solutions - Muita referenssejä
Ilves Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |