Helsinki Running Tours yhdistää hyödyn ja huvin
Helsinki Running Tours tarjosi matkailijoille uudenlaisen mahdollisuuden tutustua Helsinkiin, tavata samanhenkisiä juoksijoita eri puolilta maailmaa ja kuntoilla samalla. Yrityksen perustajat Johanna Tokola ja Ismo Nikkola ovat molemmat kokeneita juoksijoita ja osaavat viedä asiakkaansa sellaisillekin poluille, joille useimmat turistit tai edes Helsingissä asuvat eivät välttämättä eksy. Tour de Run Oy:n liiketoiminnan tukijalka olivat Helsinkiin saapuvat matkailijat. Johanna ja Ismo halusivat palvella niin yksittäisiä turisteja kuin esimerkiksi seminaari- ja kokousvieraita. Run Helsinki -verkkopalvelua ideoitaessa oli itsestään selvää, että sivusto toteutetaan alusta alkaen ulkomailta Suomeen tulevia varten ja vieläpä niin, että sama palvelu toimii riippumatta siitä, oletko tietokoneen ääressä vai käytätkö puhelintasi. Run Helsinki -sivuston rungon muodosti avoimen lähdekoodin sisällönhallintaratkaisu Refinery CMS. Kyseessä on erittäin joustava ja helposti muokattava Ruby on Rails -pohjainen alusta, jonka päälle on nopeaa rakentaa asiakaskohtaisia laajennuksia. Helsinki Running Toursin tapauksessa tämä merkitsi muun muassa selainkäyttöisten työkalujen toteuttamista reittien ja juoksujen hallintaan, varausjärjestelmän toteuttamista ja sen integroimista Suomen Verkkomaksujen tarjoamaan verkkomaksupalveluun. Verkkopalvelun käyttöliittymää mietittäessä suunnittelutyötä ohjasivat mukautuva verkkosuunnittelu (responsive web design) ja erityisesti mobiililaitteiden huomioiminen alusta alkaen (nk. mobile first -lähestymistapa). Lisäksi Tour de Run Oy:n liiketoiminnan kannalta se kaikkein tärkein eli tulevat juoksutilaisuudet haluttiin nostaa näkyvästi esiin. Näin myös spontaanisti aikataulujaan suunnittelevat saatiin mahdollisesti mukaan tutustumaan Helsinkiin uudesta näkökulmasta. Kesän lähestyessä kovaa vauhtia Run Helsinki -verkkopalvelun toteuttamisella oli melkoinen kiire. Tiiviissä yhteistyössä Oivanin, Johannan ja Ismon kesken koko hanke ensimmäisistä ideointipalavereista toteutukseen saatiin vietyä läpi reilussa kuukaudessa. Lopputulokseen pystyi tutustumaan ja juoksuja pääsi varaamaan osoitteessa www.runhelsinki.fi. Teknologiat: Ruby on Rails -sovelluskehys, Refinery CMS, HTML, CSS, JavaScript, Google Maps -integraatio, Suomen Verkkomaksut -integraatio
Tiedot
Tilaaja: | Tour de Run Oy |
Ajankohta: | 2012 - 2013 |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Oivan - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rami Korhonen
CEO & Co-Founder
Oivanin CEO & Co-Founder Rami Korhonen on sarjayrittäjä ja yritysjohto-osaamisensa ohella kokenut palvelusuunnittelija, joka yhdistää yhteiskuntatieteilijän koulutuksensa .. | |
rami.korhonen@oivan.com +358 40 730 7813 |
Oivan - Muita referenssejä
Oivan - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |