Gappsin uudistettu WordPress-sivusto
Toteutimme Gappsin WordPress-verkkosivu-uudistuksen, jossa tavoitteena oli luoda monikäyttöinen, moderni ja persoonallinen sivusto jouduttamaan Gappsin liiketoimintaa ja brändin rakennusta.
Meille hieman poikkeuksellisesti työskentelimme valmiin design-layoutin kanssa. Usein tavoitteenamme on pyrkiä hallitsemaan kokonaisuus suunnittelun ja toteutuksen välillä käyttäjäkokemuksen takaamiseksi, mutta Gappsin kanssa teimme poikkeuksen, sillä sivuston ulkoasu oli laadittu ammattitaitoisesti ja ohjeistettu kattavasti. Kävimme yhdessä läpi oleelliset käyttäjäkokemukseen ja teknisiin ratkaisuihin vaikuttavat tekijät ja layouteja hiottiin vielä eteenpäin.
Toisin kuin perinteisesti sivustojen suunnittelun kanssa usein toimitaan, Gappsin tapauksessa ulkoasu koostui pitkälti ennalta määritetyistä osioista tai "blokeista", joita haluttiin pystyä käyttämään vapaasti sivupohjia rakentaessa. Tämä loi omat haasteensa projektille, mutta myös pakotti kehitystyössä varmistamaan eri osioiden yhteensopivuuden ja testaamaan monet eri käyttötarkoitukset sivupohjien rakentamisessa.
Lopputuloksena on äärimmäisen joustava ja monikäyttöinen WordPress-verkkosivu, joka osaavissa käsissä taipuu moneen eri käyttötarkoitukseen.
Suosittelija:
Kati Makkonen
Tiedot
Tilaaja: | Gapps |
Ajankohta: | 2017 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Antero Muranen / antero@pixels.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Koulutusala |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Valve - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Valve - Muita referenssejä
Valve - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |