Äyräväinen valitsi kotimaisen Kohon – Etätyöt hoituvat helpommin Kohon avulla
Vaativien taloteknisten projektien suunnitteluun, rakennuttamiseen ja valvontaan erikoistunut Äyräväinen otti Kohon käyttöön keväällä 2020. Samaan aikaan useissa yrityksissä siirryttiin koronan myötä etätöihin, ja myös Äyräväisellä etätyöt lisääntyivät. Uuteen toiminnanohjausjärjestelmään haluttiin siirtyä alun perin muista syistä, mutta pian Kohon huomattiin helpottavan myös etätöiden hallinnointia.
– Vanhaan järjestelmään verrattuna pilvipalveluna käytettävä Koho ei ole paikkasidonnainen, joten töitä on helppo tehdä myös työpaikan ulkopuolella. Saamme Kohosta reaaliaikaista tietoa projektien kulusta ja laskutuksesta. Kun ennen tieto jouduttiin keräämään Excelistä, on aina ajan tasalla olevia lukuja nykyään helppo seurata Kohosta. Työtämme on nopeuttanut erityisesti raportoinnin ajantasaisuus ja se, että projektikohtaista tietoa on nopeasti ja helposti saatavilla, Äyräväisen toimitusjohtaja Henri Airaksinen kertoo.
Kun Äyräväiselle etsittiin uutta toiminnanohjausjärjestelmää, Henri Airaksinen piti Kohon selkeää käyttöliittymää ja kotimaisuutta tärkeimpinä valintakriteereinä. Nyt puolisen vuotta käytössä ollut Koho otettiin keväällä kerralla koko henkilöstön käyttöön. Järjestelmä on otettu hyvin vastaan. Työrutiinien kokonaisvaltainen uudistus vaatii toki aina aikaa ja opettelua, kunnes rutiinit löytyvät. Alun totuttelun jälkeen myös Äyräväisellä on päästy nauttimaan kunnolla Kohon tuomista eduista.
Olemme Kohon myötä opetelleet uusia toimintatapoja, ja Koho puolestaan on muokannut ohjelmaa palvelemaan paremmin meidän tarpeitamme. Yhteistyö Kohon kanssa on ollut avointa ja tiivistä alusta saakka, ja olemme saaneet hyvin apua ongelmatilanteissa. Olemme onnistuneet päihittämään alun haasteet, ja kehitystyö yhdessä Kohon kanssa jatkuu. Meille on räätälöity omia ylläpitonäkymiä ja lisää on tulossa sitä mukaan, kun tarvitsemme uusia raportteja, Airaksinen kertoo.
– Laskutus on muuttunut paljon, nyt ne voidaan tarkistaa sähköisesti. Pääkäyttäjät lukitsevat kuukausittain tunnit, ja niistä tehdään koelaskut, jonka jälkeen ne tarkistetaan ja tehdään tarvittavat korjaukset. Lähettämissämme laskuissa on useanlaisia laskuja. Kohon kanssa on luotu erilaisia laskupohjia, jotka helpottavat laskuttamistamme, Airaksinen sanoo.
Tiedot
Tilaaja: | Äyräväinen |
Ajankohta: | 2020 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Koho Sales - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Koho Sales - Muita referenssejä
Koho Sales - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |