Visuaalinen ilme rohkealle startup -medialle
Loimme yhdessä Slushin kanssa brändin, joka rohkealla äänellään syventää kasvuyrittäjyys- ja teknologiakentillä käytävää keskustelua ja tarjoaa käytännön apua tulevaisuuden yrittäjille. Soakedin lukijoiden joukossa on Euroopan startup-skenen kirkkaimpia mielipidevaikuttajia kuten johtavia sijoittajia, suurien startupien johtoa, eturivin poliitikkoja ja bisnesjohtajia sekä teknologia- ja taloustoimittajia esimerkiksi Wiredista, Siftedistä, Forbesista ja Business Insiderista.
Slush on tunnettu visuaalisesta ilmeestään, joka nostaa sen omaan luokkaansa maailman startup-tapahtumien joukossa ja yllättää tapahtuman kävijät vuodesta toiseen. Luonnollisesti myös tavoitteet Slushin oman median designille olivat korkealla.
Tavoitteena oli luoda alusta, joka ei tunnu pelkältä Slush-tapahtuman blogilta tai maksetulta medialta. Soakedille lähdettiin luomaan alusta asti aivan omaa ilmettä. Lopulta sen keskeiseksi kilpailuvaltiksi muodostuikin erottuva, viimeistelty ja ajankohtainen design.
Erottuva, viimeistelty ja ajankohtainen design onnistui erinomaisesti ja on ehdottomasti Soaked by Slushin keskeisimpiä kilpailutekijöitä. Soakedia lukiessa ei voi unohtaa, millä sivustolla on.
Soakedin ulkoasu viestii myös loistavasti Slushin arvoja: se on painokas mutta raikas, nokkela ja hauska sekä maskuliiniseen tech-kentän kontekstissa viehättävän unisex ja kaunis. Se flirttailee sopivasti 2000-luvun alun internet-kulttuurille, mutta on samalla tarpeeksi yksinkertainen, jotta muutkin kuin diginatiivit osaavat navigoida sivulla.
Keskeisiä arvoja ja tekemisen tapoja Soakedille ovat myös uusiutuminen ja yllätyksellisyys. Tätä tukemaan sivustolle rakennettiin ratkaisuja, jotka mahdollistavat yllättävän uusiutumisen ilman suuria päivitysprojekteja myös designissa: brändivärejä on helppo vaihtaa ja logon fontti vaihtuu automaattisesti. Etusivu ja artikkelit on rakennettu joustavasti sisältöblokeilla, joilla pelaamalla myös tekstitoimittaja saa helposti sivulle uutta ilmettä.
Soaked by Slush julkaistiin 1.11.2019 ja se on kerännyt yli 60 000 sivukatselua. Houkutteleva design ja toimiva verkkopalvelu ovat yleisöpalautteen mukaan olleet monelle ensimmäinen syy tutkia Soakedin sisältöjä sekä suositella niitä muille. Ensimmäisinä kuukausina Soaked on päässyt kirkkaasti tavoitteisiinsa sekä lukijamäärissä että kiinnostuneissa yhteistyöehdotuksissa.
Yhteistyöpyyntöjä uuden, kiinnostavan brändin kanssa tulee niin paljon, että vain murto-osa voidaan toteuttaa. Useampi talous- ja teknologiamedia on tiedustellut mahdollisuutta yhteisiin juttu- ja markkinointiprojekteihin, suuryritykset ja startupit tarjoavat vieraskirjoituksia, ja sijoittajat sekä julkiset instituutiot pitchaavat aiheita. Esimerkiksi Tech.eu -media ja johtava eurooppalainen sijoitusyhtiö Atomico ovat myös oma-aloitteisesti jakaneet Soakedin sisältöjä podcastissa ja uutiskirjeessä valtaville yleisöilleen.
Tiedot
Tilaaja: | Slush |
Ajankohta: | 2019 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Media |
Teknologia
WordPress |
Evermade - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Evermade - Muita referenssejä
Evermade - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |