Työtehon parantaminen IoT akustiikkaratkaisuilla.
Jatkuva melu väsyttää ja heikentää työtehoa. Kunnollisten akustiikkaratkaisujen lisäksi tarvitaan melutasosta osoittava mittari. Entäpä jos molemmat saisi samassa paketissa? Olemme kehittäneet Innofusorin Rimpi valaisimeen yhdessä Innofusorin kanssa ratkaisun, joka osoittaa liiallisen melutason värein. Lisäksi ratkaisu seuraa melutasoja jatkuvasti. Työympäristön tila voidaan tallentaa ja analysoida myöhemmin meluhaittojen ehkäisemiseksi.
Melun vaikutus työskentelyyn
Monet tutkijat pitävät melua vakavana ympäristöhaittana, sillä melussa olemisen tiedetään vahingoittavan terveyttä. Melusta aiheutuu monelle jopa päivittäistä haittaa esimerkiksi koulussa tai työpaikalla. Melu vähentää ympäristön viihtyisyyttä ja heikentää oppimista, tarkkaavaisuutta, muistia ja keskittymiskykyä niin lapsilla kuin aikuisilla.
Vaikka desibelit eivät välttämättä nouse korkealle, ympäristössä voi vallita jatkuva hälinä, joka käy nopeasti sietämättömäksi keskushermostolle. Koska keskushermosto joutuu käyttämään aikaa ja energiaa turhien hälyäänien käsittelyyn, sillä riittää vähemmän energiaa muihin tehtäviin. Tämä voi näkyä keskittymiskyvyn puutteen lisäksi esimerkiksi stressinä, väsymyksenä ja unihäiriöinä.
Innofusorin Rimpi valaisin
Rimpi valaisin akustoi ja valaise yhdellä kertaa. Maija Puoskarin suunnittelema Rimpi-kattovalaisin on valmistettu pintaturpeesta, joka tekee siitä kevyen ja tehokkaasti hälyä vaimentavan. Akustisesti Rimpi luo kokonaan uusia mahdollisuuksia toteuttaa sisustuksellisesti korkeatasoisia ratkaisuja. Rimpi valaisimet istuvat muotokielen ja kokovaihtoehtojen puolesta niin julkisiin kuin yksityistiloihin. Kokovaihtoehtoja löytyy isoista, ravintolatiloihin tarkoitetuista aina pieniin yksityistiloihin tai valaisinryhmissä käytettäviin kokoihin asti.
Suosittelija:
Toni Oinonen
Tiedot
Tilaaja: | Innofusor Oy |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Pete Tahvanainen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Big Data | |
IoT | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
IT | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Systencess - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Systencess - Muita referenssejä
Systencess - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |