"Siitä kannattaa maksaa, ettei toiminta vaarannu. Olemme aiemmin yrittäneet säästää väärissä paikoissa"
Tässä kyydissä ICT-tie on ollut tasainen
Tilanne oli tyypillinen: IT-talo myy yritykselle palveluja. Hommat laitetaan pyörimään. Aikaa kuluu, yritys kehittyy, palveluntarjoajasta ei enää kuulu. Laskut kuitenkin rullaavat. Jos IT on vielä useamman talon käsissä, on hallinta entistä hankalampaa. Carsport Design halusi vaihtaa tästä tilanteesta proaktiiviseen, keskitettyyn IT-kumppaniin. Elmon kyydissä on kuljettu kuopattomasti jo viisi vuotta.
Tampereen Kalevasta autotallista vuonna 1965 startannut perheyritys on paisunut 20 vuodenloikkauksin: 80-luvulla investoitiin tuotantotiloihin Tampereen Lielahteen, 2000-luvun alussa rakennettiin isommat tilat Ylöjärvelle ja 2020 avautui toinen tehdas Vantaalle. ICT pyörittää keskeisesti bisnestä: jos yhteydet ja ohjelmat kaatuvat, toiminta sakkaa nopeasti.
- Siitä kannattaa maksaa, ettei toiminta vaarannu. Olemme aiemmin yrittäneet säästää väärissä paikoissa ja pysähtyneet miettimään IT:n merkitystä vasta sitten, kun ongelmia on tullut. Parempia yöunia saa, kun löytää asiantuntevan kumppanin, hallituksen puheenjohtaja Juha Jonasson sanoo.
Elmo vakuutti kahdesti
Carsport Design on valinnut Elmon jo kahdesti. Viimeksi Jonasson päätti kilpailuttaa IT-talot kesällä 2021, kun Elmon sopimukset olivat katkolla. Ryppyjä Elmo-rakkaudessa ei ollut, mutta palettia on hyvä aika ajoin haastaa.
- Halusimme totta kai säästöjä, sillä liiketoiminta on laskenut autojen saatavuusongelmien vuoksi. Yhtä tärkeää oli kuitenkin löytää toiminnallisuuden parannuksia toimipaikkojemme välille. Yhteyksissä oli jonkin verran hitautta, ja laitteet, jotka olimme kolme vuotta aiemmin hankkineet, eivät palvelleet tehokkaasti, Jonasson kertoo.
Päätös valita Elmo uudelleen henkilöityi Jonassonin mukaan lopulta pitkälti avainasiakaspäällikkö Mika Aholaan, joka osasi luotettavasti ja
vakuuttavasti esittää Elmon tarjoaman ratkaisun.
- Saimme kustannussäästöjä sekä palveluista, että laitteista, Jonasson huomauttaa tyytyväisenä.
”Tässähän vasta Runeberg”
Carsport Designin tuotantotila Ylöjärvellä on vaikuttava: kiiltävän mustia, suuria autoja seisoo näyttävänä rivinä ammattilaisten asentaessa kuhunkin niihin tulevia varusteita. On panssarilaseja, esteettömiä ratkaisuja ja näyttäviä kattovalaistuksia. Autoja viimeistellään täällä mm. Volkswagenille ja Mercedes-Benzille.
Asiakkuudesta Elmolla vastaava Ahola käy täällä useita kertoja vuodessa. On tärkeä olla konkreettisesti asiakkaalle läsnä. Ahola sanoo Carsport Designin olevan tyypillinen Elmo-asiakas.
- Sama tarina näkyy usein meille vaihtavissa yrityksissä: hyvän alun jälkeen IT-kumppani on muuttunut nopeasti vähän sellaiseksi hajuttomaksi ja mauttomaksi. IT-talo on kuin vapaapalokunta: käytettävissä hätätapauksiin. Meillä sen sijaan ihmiset, palvelukulttuuri ja järjestelmät tukevat proaktiivisuutta.
Alku viisi vuotta aiemmin oli sekin proaktiivinen: “Miksu” yksinkertaisesti soitti häntä kiinnostaneeseen yritykseen. Yhteinen sävel löytyi nopeasti keskustelun kautta. Myös Jonasson muistaa hyvin oman ensi kohtaamisensa Aholan kanssa.
- Mietin, että tässähän vasta Runeberg. Mies puhuu kuin runoilija, mutta onneksi asiaa. Taustalta paljastui todella vankka ammattiosaaminen ja kilpailutuksessa koimme, että tarpeidemme määritys tehtiin todella tarkkaan. Myyntimiehellä olisi kiire myymään, mutta Elmolla haluttiin myös ymmärtää.
Kilpailuta IT-talojen kyky perustella
Jonassonilla on vinkki ICT-palveluita kilpailuttaville.
- Itselleni oli lähes mahdoton verrata tarjouksia vain paperilla. Hyvä prosessi on mielestäni tehdä ensin subtanssiin perustuva alkukarsinta ja tämän jälkeen haastatella jäljelle jääneet. On tärkeää, että IT-talo pystyy vakuuttavasti avaamaan ja perustelemaan tehdyt ehdotukset asiakkaan näkökulmasta.
Elmo kykeni myös kakkoskierroksella siirtämään sanat teoiksi ja lunastamaan lupaukset. Vanhat laitteet kierrätettiin ketterästi ja uudet laitteet toimitettiin avaimet käteen -tyylillä. Kullekin käyttäjälle varmistettiin, että ohjelmat toimivat moitteetta, jolloin asiakkaan aikaa ei mennyt siirtymään. Service Desk toimii nyt tikettiperusteisesti ja yhteyksiä hidastaneet IT-jäänteet siivottiin tieltä.
- Yrityksen on syytä olla varma, kenet IT-kumppaneista valitsee. Koen, että olemme saaneet aidosti asiakkaan näkökulman esiin.
Tiedot
Tilaaja: | Carsport Oy |
Ajankohta: | 2019 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Tietohallinto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
It-infrapalvelut | |
Tietoliikennepalvelut | |
Tietoturva |
ICT Elmo - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
ICT Elmo - Muita referenssejä
ICT Elmo - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |