Shipitin avulla VIBAe jalkineet kansainvälisille markkinoille
VIBAe jalkineet ovat ekologiset, ergonomiset ja eettiset. Ne ovat suunniteltu Suomessa ja ne valmistetaan käsin Portugalissa. Jalkineiden sielu on irroitettava Carbon Step™ -pohjallinen, joka muotoutuu käyttäjän jalan mukaan aktivoiden jalan pienet lihakset. Yhdessä jalan muotoon suunnitellun kengän kanssa ne takaavat korkean käyttömukavuuden.
Nämä upeat kengät piti saada kaiken kansan tietoisuuteen ja tässä kohtaa me Shipittinä astuimme kuvaan. Autoimme etsimään parhaat logistiikkaratkaisut, jotta kengät saatiin nopeasti sekä edullisesti määränpäähän ympäri maailman. Yhdessä kenkiä on lähetetty onnistuneesti niin maiden pääkaupunkeihin kuin esimeriksi Etelä-Afrikan pienempiikiin kyliin.
VIBAen sekä Shipitin yhteistyö on toiminut saumattomasti jo vuosia ja tämä yhteistyö onkin muotoutunut vuosien varrella todella lujaksi kumppaanuudeksi. VIBAe on saatu kansainvälisille vesille ja me olemme saaneet raudanlujan kumppanin, jonka avulla olemme päässeet kasvattamaan liiketoimintaamme.
Suosittelija:
Shipit on huikean hyvä kumppani verkkokauppiaalle - olemme tehneet heidän kanssaan yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Asiakaspalvelu auttaa monissa erilaisissa pulmatilanteissa nopeasti ja asiantuntevasti. Säännöllinen vuoropuhelu on auttanut meitä valitsemaan oikeat toimitustavat eri maihin ja se on auttanut meitä kansainvälistymään kustannustehokkaasti. Jatkuva tuotekehitys on pitänyt Shipitin myös kumppanina, jonka tilalle ei ole tarvinnut missään vaiheessa etsiä uutta toimijaa. Suosittelen lämpimästi Shipittiä kaikille verkkokauppiaille!
Hannu Salminen
Tiedot
Tilaaja: | VIBAe jalkineet |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Hannu Salminen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka |
Erikoisosaaminen
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
IT |
Teknologia
Joomla |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Shipit.fi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Shipit.fi - Muita referenssejä
Shipit.fi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |