Potilasdata ja tekoäly apuna ikäihmisten kuntoutuksessa
Tekoäly alkaa tukea yli 75-vuotiaiden kuntoutusta. Uutta kuntoutuspalvelua kehittävät yhteistyössä Avaintec Oy, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL sekä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri EPSHP yhdessä muiden alueiden toimijoiden kanssa. Tekoälypohjainen palvelu ennakoi, arvioi ja ohjaa kuntoutusta. Sen tarkoituksena on parantaa ikäihmisten elämänlaatua ja lisää mahdollisuuksia asua kotona aiempaa pidempään.
Tekoälymallin testauksesta vastaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Haluamme Etelä-Pohjanmaalla panostaa iäkkäiden palveluihin ja tarjota vaikuttavaa hoitoa myös tulevaisuudessa, sanoo tietohallintojohtaja Ari Pätsi EPSHP:stä. Tavoitteenamme on asiakkaidemme yleiskunnon ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen kaikissa tilanteissa, niin omassa kodissa kuin asumispalveluissakin ja
erityisesti sairauden tai tapaturman yllättäessä.
THL:n ylilääkäri Matti Mäkelä kertoo, että koska yhteistyö yhdistää sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeen, teknologiakumppanin innovaatiokyvyn ja THL:n vahvat tietovarannot, tuloksena saattaa olla uusi tie iäkkäiden kotihoidon vaikuttaviin kuntoutuskäytäntöihin. Alkanut yhteistyö edistää tiedolla johtamista suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa, Mäkelä sanoo.
Tiedot
Tilaaja: | Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Avaintec - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Avaintec - Muita referenssejä
Avaintec - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |