Case Ecophon: Yksi strategia, monta kanavaa
Saint-Gobain Ecophon kehittää, valmistaa ja markkinoi akustisia järjestelmiä, jotka edistävät hyviä työympäristöjä ja siten ihmisten hyvinvointia ja työtehoa. Yhtiön lupaus – A sound effect on people – ulottuu yhtiön kaikkeen toimintaan. Ecophon toimii 14 maassa ja sillä on edustajia 30 muussa maassa ympäri maailman Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingborgin ulkopuolella Hyllingessä, ja yhtiö työllistää noin 750 henkilöä. Ecophon on osa Saint-Gobain-konsernia.
Tausta
Ecophonia voidaan pitää akustiikan tietopankkina. Haasteena on levittää tietoa kolmella eri painopistealueella: toimistoissa, koulutuksessa ja terveydessä. Kohderyhmää ovat kaikki ne, jotka huolehtivat akustiikasta eli suunnittelijat ja asennusteknikot.
Mitä teimme
Kaupallinen Ecophon.com-sivusto on kanava, johon suurin osa toimenpiteistä kohdistuu. Vuodesta 2014 lähtien sivustolle on jatkuvasti lisätty toiminnallisuutta. Vuonna 2017 kehitettiin kvantifiointityökalu, joka saa tietonsa PIM-järjestelmästä integraation kautta. 2019 kehitimme edistyksellisen akustisen laskimen, joka auttaa asiakkaita laskemaan tarkkoja akustisia arvoja.
Sivuston alustana toimii Episerver CMS
Tiedot
Tilaaja: | Ecophon |
Ajankohta: | 2014 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Kimmo Kanerva |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Episerver |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö |
Petra Digital Agency - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Petra Digital Agency - Muita referenssejä
Petra Digital Agency - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |