logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Työntekijöiden näköinen softafirma

post_image

YrityskulttuuriOlemme n. 35 ihmisen muodostama ohjelmistotalo, joka kulkee nimellä Sysart. Päämajamme sijaitsevat Helsingin Ruoholahdessa ja Oulun Peltolassa.

Adjektiivi joka kuvaa meitä parhaiten lienee ennakkoluuloton. Miksi? Koska olemme aina valmiita kokeilemaan uusia asioita niin teknologioiden kuin yrityksemme suhteen.

Luotamme itseorganisoituvaan työyhteisöön, jossa jokainen yksilö ja tiimi päättää itseään koskevista asioista. Meillä jokainen pääsee vaikuttamaan kaikkeen yrityksen tekemiseen. Oli kyse sitten teknologiavalinnoista, haviteltavien projektien luonteesta tai toimiston verhojen väristä.

Eräs asia, josta olemme todella ylpeitä on yhtenäinen palkkamalli. Meiltä ei löydy kieli pitkänä edenneitä jees-miehiä vaan jokainen saa palkkaa osaamisensa mukaan. Ja mikä parasta, palkkamalli elää jatkuvasti ja päätämme siitä yhdessä!

Uskomme, että jatkuva kehittyminen on IT-alan tunnusmerkki. Siksi toivomme, että sysartilaiset käyttävät ainakin yhden työpäivän viikossa itsensä kehittämiseen.

Lue lisää Sysartin kulttuurista > https://www.slideshare.net/SysartOy/sysart-kulttuurikoodi

Pinterest
Sysart Oy

Lisätietoja

Siirry yrityksen profiiliin Sysart kotisivut

Tagit

Liiketoimintaprosessi

Asiakaspalvelu
Taloushallinto
Tietohallinto
Tuotekehitys ja suunnittelu

Omat tagit

Requeste
Digitaalinen käyttökokemus
Digitaaliset palvelut
Sysart
Rest
sql
Docker
NoSQL
Robotframework
Selenium
MuleESB
JUnit
Hudson
nodejs
pilvipalvelu
Frontend
Backend
ylläpito
Full Stack
DevOps
Agile
Serverless
Microservices
palvelumuotoilu
Google Cloud
Heroku
Kotlin
vuejs
noestimates

Erikoisosaaminen

Arkkitehtuuri
Graafinen suunnittelu
Integraatiot
It-omaisuuden hallinta
Ketterät menetelmät
Käyttöliittymäsuunnittelu
Maksaminen
Master Data MDM
Mobiilikehitys
Ohjelmistokehitys
Pilvipalvelut / SaaS
Verkkokaupparatkaisut
Webkehitys

Toimialakokemus

Asiantuntijapalvelut
IT
Julkishallinto
Kauppa
Kiinteistöala
Kuljetus, liikenne ja logistiikka
Pankki ja vakuutus
Raaka-aineet ja energia
Rakentaminen
Telekommunikaatio
Terveys- ja sosiaalipalvelut
Valmistava teollisuus

Teknologia

Amazon Web Services
Google
Microsoft
Open source
Oracle
Android
iOS
Angular
Node.js
React
React Native
C#
Java
Javascript
PHP
Python
Scala
WordPress
Linux
Mac OS
Windows
Magento

Tarjonnan tyyppi

Johtamistyö
Konsultointi
Koulutus
Laitteet
Toteutustyö
Tuki- ja ylläpitotyö
Valmisohjelmisto
Vuokratyövoima

Sysart Oy:n rekryilmoituksia

Siirry Sysart Oy:n kotisivulle Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku