Liikennevirran mittaus ja analysointi

Liikennevirran mittaus ja analysointi
Liikenteen mittaaminen kehittyy huimaa vauhtia. Uudet mittausteknologiat tarjoavat perinteiseen liikennemäärien mittaamiseen yhä tehokkaampi keinoja samalla, kun innovatiivinen liikennevirtojen analysointi tarjoaa huimia mahdollisuuksia liikennesuunnittelun ja kaupan alan kehittämiseksi.
Liikennesuunnittelun tulisi pyrkiä entistä ympäristöystävällisempään, sujuvampaan ja turvallisempaan liikenteeseen. Toisaalta kauppiaan ja tapahtumajärjestäjän olisi esimerkiksi markkinointinsa suuntaamiseksi ja sen vaikuttavuuden arvioimiseksi hyvä saada entistä tarkempaa tietoa siitä, mistä hänen asiakkaansa tulevat ja keitä he ovat.
Tähän kehitykseen liikennevirtojen mittaaminen, analysointi ja reaaliaikainen tilannekuva tarjoavat kiinnostavia tiedolla johtamisen mahdollisuuksia.
NODEON ON INNOVATIIVISEN LIIKENTEEN MITTAAMISEN JA ANALYSOINNIN KEHITTÄJÄ
Nodeon on valjastanut koko asiantuntijuutensa uusien innovatiivisten mittausratkaisujen kehittämiseen. Yhdistämme ratkaisuissamme markkinoiden johtavia, innovatiivisia tekniikoita uudella tavalla lähtien mittauslaitteistojen loppuun saakka mietityistä asennustavoista sekä tehokkaasta energianhallinnasta.
Integroimme kaikki mittausratkaisut Nodeonin omaan Smart City -pilvipalveluun, jonka kautta asiakkaiden on mahdollista varastoida useiden eri ratkaisujen tarjoamaa tietoa keskitetysti ja johtaa tiedosta pitkälle vietyjä analyysejä.
Tiedolla johtamiseen käytetty aika maksaa itsensä lopulta takaisin. Työhön panostamalla saavutetaan parempi ymmärrys liikennejärjestelmien toiminnasta. Kaupan alalla se tarjoaa uudenlaiset edellytykset liiketoiminnan kehittämiselle ja kehityshankkeiden seurannalle.

Nodeon:n tarjonta
BI ja raportointi
Lisätietoja
Muuta Nodeon:n tarjontaa
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Hankinta |
![]() |
Projektinhallinta |
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
IoT |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
![]() |
Julkishallinto |
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Nodeon:n BI ja raportointi -aiheiset referenssit ja julkaisut
Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Timo Majala
Director
![]() |
|
Intohimoinen ja poikkitieteellinen suhtautuminen liiketoimintaan ja yrittäjyyteen. Humanistisesta otteesta huolimatta pitkä ja monipuolinen tausta teknologia-aloilla, .. | |
timo.majala@nodeon.com +358 40 7511 790 |
|
![]() ![]() |
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Vaimo Finland Oy - Rapala
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
Tapahtumat & webinaarit
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |