Järjestelmäarkkitehtuuri luo pohjan digitaaliselle visiolle
Organisaation järjestelmäarkkitehtuurissa kuvataan järjestelmien rakenne, niiden väliset yhteydet ja toiminnallisuudet. Saamalla kokonaiskuvan nykyisen liiketoiminnan rakenteesta ja yhteyksistä, voidaan tunnistaa kehitettävät sekä mahdolliset uudelleenkäytettävät kokonaisuudet. Kaikki tämä tähtää siihen, että IT vastaa liiketoiminnan tarpeita sekä asiakkaiden odotuksia tulevaisuudessa entistä paremmin.
Toimiva ja hyvin suunniteltu arkkitehtuuri luo pohjan liiketoiminnan ketteryydelle. Nykytilan kartoituksesta saadaan parempi ymmärrys yrityksen nykyisestä järjestelmä- ja palvelukartasta. Tämän jälkeen kartoitetaan nykyiset tietovirrat ja tulevaisuuden vision kannalta oleelliset datalähteet, sekä datan hallitusta avaamisesta hyötyvät sidosryhmät.
Kun digitaalinen visio on selkeä, vältetään turhaa tai päällekkäistä työtä ja keskitytään oikeisiin asioihin. Ohjelmistokehitys ilman digitaalista visiota luo digitaalista hukkaa. Siksi toimintamme perustana on digitaalinen kartoitus, joka on polku organisaation ydinprosesseihin ja kokonaisvaltainen tulevaisuuteen suuntaava tutkimus. Kartoituksen avulla voidaan suunnitella askelmerkit seuraaviin järjestelmä- ja prosessimuutoksiin ja priorisoida strategiset kehitysprojektit. Ei hukata aikaa eikä rahoja turhaan kehitykseen!
![Anders Innovations Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/anders-innovations.png&size=x100)
Anders Innovations Oy:n tarjonta
Arkkitehtuuri
Lisätietoja
Muuta Anders Innovations Oy:n tarjontaa
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Projektinhallinta |
![]() |
Toiminnanohjaus ERP |
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Arkkitehtuuri |
![]() |
Big Data |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
IoT |
![]() |
Ketterät menetelmät |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Mobiilikehitys |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
![]() |
Paikkatieto GIS |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
![]() |
Verkkokaupparatkaisut |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Julkishallinto |
Anders Innovations Oy:n Arkkitehtuuri -aiheiset referenssit ja julkaisut
Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |