Henkilöstöhallinnosta henkilöstöjohtamiseen
HR-järjestelmissä pinnalla on tällä hetkellä ennen kaikkea rutiinien virtaviivaistaminen. Esimiehille tarjotaan automatisointia, työntekijöille puolestaan itsepalvelua, esimerkiksi help deskien ja älykkäiden chatbottien avustamana.
Automatisointi vapauttaa HR:n aikaa esimerkiksi osaamisen kehittämiseen ja työvoiman allokoimiseen liiketoiminnan tarpeiden mukaan – toisin sanoen enemmän strategista henkilöstöjohtamista, vähemmän rutiininomaista henkilöstöhallintoa.
ERP:n henkilöstöhallinnon moduuli toimii hyvin silloin, kun pakollisiin mutta pohjimmiltaan epäkiinnostaviin rutiineihin kuluu mahdollisimman vähän aikaa ja kaikki vapautuvat tekemään korkeamman lisäarvon töitä. Automatisointi vapauttaa HR:n aikaa esimerkiksi osaamisen kehittämiseen ja työvoiman allokoimiseen
Attido kumppanina
Attidon ERP-ratkaisut perustuvat Oraclen teknologiaan. Meillä on 20 vuoden kokemus Oracle-teknologioista. Olemme toteuttaneet lukuisia vaativia Oracle-ratkaisuja sekä pilvessä että on-premise-ympäristöissä. Me myös ylläpidämme ja kehitämme asiakkaidemme toimintaympäristöjä pitkäjänteisesti.
Meillä on Suomen suurin Oracle-tiimi ja kouluttaudumme ahkerasti. Olemme Oraclen kultatason kumppani ja meidät valittiin vuoden 2019 Oracle-partneriksi.
Tuoreimpina asiakastoteutuksina olemme tehneet mm. taloushallinnon ja hankinnan kokonaisratkaisuja sekä ylläpitotöitä sekä yksityisille että julkishallinnon asiakkaille.
Palvelumme:
- Konsultointipalvelut; meillä on pitkä kokemus erilaisista käyttöönotto-projekteista, autamme määrittelemään liiketoiminnan tarpeisiin sopivat ratkaisut
- Käyttöönottoprojektit; Rakennamme projektin tueksi tiimin, joka luonnollisesti auttaa itse tekniikassa, mutta myös liiketoimintaprosessien kehittämisessä ja uudistuksen jalkauttamisessa. Projektin jokainen tehdään tiiviissä yhteistyössä, kokemuksen hiomilla työkaluilla ja menetelmillä.
- Jatkuvat palvelut; Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton jälkeen yhteistyö jatkuu sujuvasti ylläpitona. Tarjoamme lisäksi selkeät toimintamallit liiketoiminta-alustojen ja järjestelmien jatkuvaan kehittämiseen. Ennakoivat tuki- ja ylläpitopalvelut ovat meille itsestäänselvyys.

Attido Oy:n tarjonta
HR
Lisätietoja
Muuta Attido Oy:n tarjontaa
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
HR |
![]() |
Supply chain management SCM |
![]() |
Taloushallinto |
![]() |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
![]() |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Attido Oy:n HR -aiheiset referenssit ja julkaisut
Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
- Rekrytointi.com - ICT häiriöhallinnan asiantuntija
- Frends iPaaS - Technical Service Manager | 50-69K | Finland
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
- Tammi Digital Oy - Atelier7 – uuden ravintolan palveleva verkkosivu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |