Service North Nordics - SIAM

Palveluintegraation (SIAM, Service Integration & Management) tapahtuma Service North Nordics 2022 kokoaa yhteen palvelunhallinnan ja hankinnan asiantuntijat sekä palveluiden tuottamiseen osallistuvat ammattilaiset. Tule mukaan kansainväliseen Service North -tapahtumaan!
Palveluintegraatio on viime vuosina voimakkaasti yleistynyt toimintamalli, jossa organisaatiot ohjaavat keskitetysti toimittajiaan ja sisäistä toimintaa toimimaan yhtenäisten toimintatapojen ja prosessien mukaisesti. Tavoitteena on varmistaa, että palvelut ja niihin liittyvät prosessit toimivat saumattomasti ja tehokkaasti monitoimittajaympäristössä.
SIAM-osaamista alan huipulta
Service North -seminaareja on järjestetty vuodesta 2017 alkaen, ja nyt saamme tapahtuman myös Helsinkiin. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä kansainvälisen SIAM yhteisön ja SIAM ydintiimiin kuuluvan Claire Agutterin kanssa. Agutter työskentelee johtajana ja kouluttajana IT-palvelunhallinnan konsultointiin erikoistuneella Scopismilla ja kuuluu SIAM Body of Knowledge kirjan alkuperäisiin kirjoittajiin. Hänet on vuonna 2020 valittu Computer Weeklyn listauksessa 50 vaikutusvaltaisimman teknologia-alan naisvaikuttajan joukkoon.
Service North Nordics -tapahtuma järjestetään 25.4.2022 Helsingin Pörssitalolla.
Kaksi tapahtumaa yhdellä lipulla!
Yhteistyökumppanimme Scopism järjestää virtuaalisen Service North 2022 -tapahtuman 6.-7.4.2022. Helsingin 25.4.2022 Service North Nordics -tapahtuman liput sisältävät lipun myös tähän virtuaaliseen tapahtumaan. Kaksi tapahtumaa yhdellä lipulla on saatavilla 30.3.2022 asti.
Tapahtuman tiedot
Päivämäärä: | 25.04.2022 |
Kaupunki: | Helsinki |
Paikka: | Fabianinkatu 14 |
Lisätty: | 1.2.2022 |
![]() |
Muita tapahtumia |
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |