Hallittu pilvisiirtymä

Julkiset pilvipalvelut ovat monelle organisaatiolle ajankohtaisempia kuin koskaan ja keskustelua niiden ympärillä käydään valtavasti. Pilvestä haetaan usein skaalautuvuutta, kustannussäästöjä ja parhaimmillaan jopa uusia innovaatioita. Samaan aikaan useat nykyään käytössä olevat ratkaisut, kuten Microsoft SQL Server 2008, tulevat vääjäämättä elinkaarensa päähän. Useille organisaatioille tarve pilveistämiseen liittyykin juuri olemassa olevan ympäristön modernisointiin.
Käytössä olevien teknologien vanhentuessa onkin hyvä tilaisuus miettiä, milloin oman ympäristön pilveistäminen olisi ajankohtaista ja millä askelilla sinne kannattaa siirtyä.
Tule kuulemaan aamiaisseminaariimme käytännön vinkit hallittuun pilvisiirtymään ja oppimaan muilta asiakkailtamme miten he ovat sen toteuttaneet askel kerrallaan.
Aika: Torstai 7.2.2019 kello 8–11
Paikka: Ravintola Bronda, Eteläesplanadi 20, Helsinki