Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Software Developer .NET / C# / Python / Java

post_image

RekryilmoitusMe uskomme siihen, että joskus on aika vaihtaa maisemaa. Ruoho ei välttämättä ole vihreämpää aidan toisella puolen, mutta se on uutta, erilaista ja voi viedä osaamisesi uudelle tasolle. Andersin etuna on uudet mielenkiintoiset (vähintääkin erilaiset) projektit ja vältämme viimeisen asti istuttaa sinua asiakkaan tiloihin. Uskomme, että työntekijä pääsee parhaimpiin tuloksiin ja viihtyy paremmin tutussa ympäristössä omassa työyhteisössä. 

Kokeneemmat kaverit saavat Andersilla halutessaan myös opastaa ja mentoroida nuorempia devaajia. Kannustamme pitämään luentoja, koulutuksia, kirjoittamaan blogeja ja kouluttautumaan. Työkalut meillä saa valita itse ja työpöydän koristella tai jättää koristelematta. Oikeastaan ainoa mikä tyrkytetään väkisin, on työkaverit, mutta koska he ovat ihan huipputyyppejä, niin se on pelkästään hyvä asia.  

Vastuuta saa juuri niin paljon kuin sitä haluaa ottaa, mihinkään ei kuitenkaan pakoteta. Meillä saa olla oma itsensä, ei tarvitse pönöttää, mutta eipähän sitä kielletäkään. 

Toivomme, että  

  • Sinulla olisi kokemusta .NET tai C# tai Python tai Java teknologioista tai erilaisista mobiiliteknologioista kuten React Native tai Flutter tai Xamarin
  • Osaisit tai olisit halukas oppimaan myös muita teknologioita, koska emme lokeroi itseämme ainoastaan yllä mainittuihin teknologioihin, vaan aloitamme projektit aina asiakkaan tarpeet edellä 
  • Olet kiinnostunut softan tekemisestä taitona ja haluat kehittyä devaajana 
  • Sinulla on kokemusta softaprojekteista ja haluat jakaa niistä saamasi opit myös muiden devaajien kanssa 

Lisäksi plussaa olisi 

  • Kokemus ketterän kehityksen menetelmistä 
  • Asiakaskeskeisyys 
  • Sujuva englannin kielen osaaminen 

Miksi hakea Andersille?

Anders on todistetusti Great Place to Work®. Meistä huokuu aidosti positiivinen ilmapiiri ja työntekijöillämme on mahdollisuus vaikuttaa yrityksemme toimintaan. Kaikille suunnitellaan yksilöllinen urapolku, ja tarjoamme kiinnostavia projekteja, joissa käytämme tietenkin uusimpia teknologioita. Palkka on kilpailukykyinen ja edut mittavat – miksi et käyttäisi virikeseteleitä vapaa-ajan viettoon tai omaan hyvinvointiisi? Töitä voit tehdä omalla toimistollamme tai etänä, Sinä päätät. Tervetuloa Anders-perheeseen!

Esimerkkiprojektejamme 2018 - 2019

  • Terveydenalan mobiiliapplikaatio ja verkkokauppasovellus, jossa käytetty Pythonia/Djangoa, Reactia ja React Nativea.
  • Kaupan alan mobiiliapplikaatio, joka integroituu Pythonilla asiakkaan taustajärjestelmään, jossa mobiiliapplikaatio toteutettu PWA:na
  • Sukelluksen seurantasovellus Electron-alustalle käyttäen React.js, Leaflet, LESS, Webpack teknologioita
  • Laaja ohjelmistoinfrastruktuuri, jossa mukana Django, Magento sekä erilaisia integraatioita kolmannen osapuolen järjestelmiin mm. .NET integraatio Microsoft tuotteeseen
Pinterest
Anders Innovations Oy

Tietoja

Hakuaika: -
Sijainti: Helsinki, Jyväskylä, Tampere, Turku
Linkki: https://odoo.anders.fi/jobs/apply/software-developer-33
Yhteydenotto: jon.tarkiainen@anders.fi

Lisätietoa

Näytä rekrysivu Ilmoitus yrityksen kotisivuilla Yritysprofiilii Anders Innovations kotisivut

Tagit

Liiketoimintaprosessi

Asiakaspalvelu
Projektinhallinta
Tietohallinto
Toiminnanohjaus ERP
Tuotanto
Tuotekehitys ja suunnittelu

Erikoisosaaminen

Analytiikka
Big Data
Integraatiot
IoT
Ketterät menetelmät
Käyttöliittymäsuunnittelu
Ohjelmistokehitys

Toimialakokemus

IT

Teknologia

Amazon Web Services
Open source
Django
React
React Native
C#
Java
Javascript
Python

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Kutsu: Verkostoitumislounas ohjelmistoyritysten liiketoiminta- ja myyntijohdolle
Visible Commerce eli läpinäkyvä liiketoiminta näyttää, kenen kanssa teet bisnestä - “Google ja Facebook maksoivat miljoonilla tekaistuja laskuja.”
Tekoälyä käsittelevä Elements of AI -verkkokurssi käännetään kaikille Euroopan Unionin virallisille kielille