Ohjelmisto-osaajia / jatkuva haku
Bittium on suomalainen insinööritalo, jossa sekä suunnitellaan omia tuotteita että toteutetaan vaativia tuotekehitysprojekteja asiakkaille ympäri maailmaa. Olemme erityisen hyviä asioissa, jotka liittyvät turvalliseen langattomaan tiedonsiirtoon ja kokonaisten laitteiden ja laiteläheisten ohjelmistojen suunnitteluun. Huippuosaaminen omalla alallamme mahdollistaa sen, että asiakkaamme luottavat meihin, kun tarvitaan tuotteita ja ratkaisuja mm. terveyden- ja sairaanhoidon tarpeisiin, viranomaisille, puolustusorganisaatioille, teleoperaattoreille ja laitevalmistajille.
Jos bittiläiseltä kysyy, mikä hänen työssään on parasta, lähes jokainen sanoo ensimmäisenä ”monipuolisuus”. Tämä tarkoittaa meillä paitsi laajaa erilaisten projektien ja hankkeiden kirjoa, myös tapaa tehdä työtä. Meillä saa laittaa itsensä likoon, tehdä sujuvasti etenevää työtä hyvän porukan kanssa ja olla ylpeä aikaansaannoksistaan. Bittiumilla viihtyvät erityisesti tyypit, joilla on taito katsella laatikon reunan yli, ajatella vähän isommin sekä halu saada omat ideansa kuulluiksi. Meillä liiketoiminnan kova ydin on ihmistemme kova osaaminen ja into luoda jotain uutta. Meillä on myös modernit ja toimivat työtilat, ergonomia kunnossa ja asianmukaiset työkalut. Tarjoamme hyvät edut ja yhteisiä tapahtumia, joissa ihmiset voivat tutustua toisiinsa. Olemme reilu ja joustava työnantaja, joka tekee päätökset lähellä, maalaisjärjellä ja ihmisiä kuunnellen.
Haemme jatkuvasti ohjelmistosuunnittelijoita moniin eri hankkeisiin, monilla eri osaamisilla ja taustoilla. Koska meillä on paljon erilaisia projekteja, pystymme sovittelemaan erilaisia osaajia hankkeisiimme siten, että sekä nuoremmat että kokeneemmat suunnittelijat saavat itselleen sopivan tasoisia haasteita ja mahdollisuuksia laajentaa osaamistaan. Yhden ihmisen ei tarvitse osata kaikkea – minimissään yksi tai kaksi ohjelmointikieltä hyvin hallittuna riittää, kunhan olet oikeasti kiinnostunut alasta ja aina valmis oppimaan lisää. Nämä ohjelmointikielet, -alustat ja -työkalut ovat nyt erityisen tärkeitä projekteillemme: Linux, Embedded Linux, Yocto Linux, Android, Windows, Windows Driver, RTOS, FreeRTOS, Python, Java, C/C++, Git, Jenkins, SVN.
Haluatko tietää meistä lisää? Laita meille lyhyt ja ytimekäs hakemus saman tien, kerro mitä osaat, mitä olet tehnyt ja mistä olet kiinnostunut. Mietitään sitten yhdessä, olisiko meillä tarjota sinulle juuri se seuraava haaste, jota olet kaivannut. Tulemme palkkaamaan näihin töihin useita henkilöitä ja haku on avoinna toistaiseksi.
Bittium Wireless Oy
Bittium on suomalainen insinööritalo, jossa sekä suunnitellaan omia tuotteita että toteutetaan vaativia tuotekehitysprojekteja asiakkaille ympäri maailmaa.
Tietoja
Hakuaika: | 21.10.2021 - 7.11.2022 |
Sijainti: | Oulu |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/bittium-wireless-oy/ohjelmisto-osaajia-jatkuva-haku/1378017/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
IT |
Teknologia
Android | |
C | |
C++ | |
Java | |
Python | |
Linux | |
Windows |
Laura:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |