logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Kehityspäällikkö / Otava-konserni

post_image

Rekryilmoitus

 

Otava-konserni on Suomen johtavia viestintäalan yrityksiä. Konsernin emoyhtiö on Otava Oy. Konsernin liiketoiminta-alueita ovat Kirjat, Lehdet, Kauppa ja Uudet liiketoiminnat. Kirjat-liiketoimintaan kuuluvat Kustannusosakeyhtiö Otava, Kustannusosakeyhtiö Moreeni, Like Kustannus Oy ja Otavan Kirjapaino Oy. Lehdet-liiketoiminnan muodostaa Otavamedia Oy, johon kuuluu myös Otavamedia OMA. Kauppa-liiketoiminnan muodostaa Suomalainen Kirjakauppa Oy. Uusiin liiketoimintoihin kuuluvat mm. Otavan uudet liiketoiminnat Oy, NettiX Oy ja Ampparit Oy. Vuonna 2016 konsernin liikevaihto oli noin 300 Meur ja sen palveluksessa on noin 1100 henkilöä. www.otavakonserni.fi

Tietohallintopalvelut on osittain keskitetty Otava-konsernissa emoyhtiöön, jossa kehitystyöstä ja ICT-tukipalveluista vastaa 10 ammattilaista ja liiketoimintayksiköissä asiantuntijoita on yhteensä 20. Tietojärjestelmien ja infran kehitys-, hallinta- ja tukipalveluita hoidetaan yhteistyössä keskeisimpien kumppaniemme Enfon, Elisan, Tiedon, Logican, Digian ja CGI:n kanssa.

Haemme nyt ammattitaitoiseen joukkoomme kokenutta

Kehityspäällikköä

teknologia- ja pilvipalveluratkaisujen kehitykseen, konseptointiin ja käyttöönottoon. Tehtävänäsi on tukea sekä liiketoiminta- että teknologialähtöisiä projekteja ja kehittämishankkeita. Sinulle ovat tuttuja niin Microsoftin kuin Amazoninkin tuottamat pilvipalvelut ja osaat löytää kumppanien kanssa oikeat ratkaisut pilven eri mahdollisuuksista erilaisiin tarpeisiin – sovittuja käytäntöjä noudattaen ja tietoturvaa unohtamatta. Tehtävässäsi toimit tiiviissä yhteistyössä IT-suunnittelupäällikön kanssa ja raportoit IT-palvelupäällikölle.

Tehtävässä menestyminen edellyttää usean vuoden kokemusta liiketoimintalähtöisestä järjestelmäkehityksestä, projektityöskentelystä sekä IT-infrapalveluista. Sinulla on hyvät yhteistyötaidot ja kokemusta niin monitoimittajaympäristössä kuin tietohallinnon ja liiketoiminnan rajapinnassa työskentelystä. Toimintasi on yhteistyöhakuista ja viestit sujuvasti suomeksi ja englanniksi sekä kirjallisesti että suullisesti.

Lisätietoja ja hakemukset

Lisätietoja tehtävästä antavat MPS-konsultit Sani Kaajas, puh. 020 746 9453 ja Lotta Lunnela, puh. 020 746 9461. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si osoitteessa uratori.mps.fi 17.1.2018 mennessä.

Pinterest
MPS Enterprises

Tietoja

Hakuaika: -
Sijainti: Helsinki
Linkki: https://mps.rekrytointi.com/paikat/index.php?jid=2313&key=&o=A_RJ

Lisätietoa

Ilmoitus yrityksen kotisivuilla Yritysprofiilii MPS Enterprises kotisivut

Tagit

Liiketoimintaprosessi

Projektinhallinta
Tietohallinto

Omat tagit

AWS
Microsoft Azure

Erikoisosaaminen

It-infrapalvelut
Pilvipalvelut / SaaS

Teknologia

Amazon Web Services
Microsoft

MPS Enterprises:n muita rekryilmoituksia

job_image

Rekryilmoitus IT-Manager / Varova Oy

Jatkuva haku

Varova Oy on suomalainen perheyritys ja logistiikan asiantuntija, joka toimii kansainvälisillä huolinta- ja Lue lisää..

Osaamisalueet: Hankinta, Logistiikka, Projektinhallinta, +21 muutaTietohallinto, Toiminnanohjaus ERP, Tuotekehitys ja suunnittelu, Arkkitehtuuri, Dokumenttien hallinta, Integraatiot, It-infra loppukäyttäjäpalvelut, It-infrapalvelut, It-omaisuuden hallinta, Konesalipalvelut, Käyttäjähallinta, Ohjelmistokehitys, Pilvipalvelut / SaaS, Sisällönhallinta, Tietoliikennepalvelut, Tietoturva, Amazon Web Services, IBM, Microsoft, Open source, IT-päällikkö

Sijainti: Helsinki

job_image

Rekryilmoitus Software Designer for Product Development (Helsinki) / Sulzer Pumps Finland

Jatkuva haku

Sulzer is a global leader in pumping and blending technology. In Finland we manufacture process pumps, mixers and compressors for Lue lisää..

Osaamisalueet: Projektinhallinta, Tuotekehitys ja suunnittelu, Viestintä, +7 muutaArkkitehtuuri, Ohjelmistokehitys, C, C++, Linux, Qt, graphic user interface

Sijainti: Helsinki

job_image

Rekryilmoitus Senior IT Infrastructure Specialist / Sulzer Pumps Finland, Helsinki

Jatkuva haku

Sulzer is a well-established global manufacturing corporation offering reliable and sustainable solutions for Lue lisää..

Osaamisalueet: Tietohallinto, It-infrapalvelut, Azure, +11 muutaMicrosoft, Valmistava teollisuus, Active Directory, Messaging, dns, PKI, ADFS, Azure AD, ITIL, DevOps, KMS

Sijainti: Helsinki, Kotka

job_image

Rekryilmoitus Järjestelmäpäällikkö / Otava Oy, Helsinki

Jatkuva haku

Otava-konserni on yksi Suomen johtavia viestintäalan yrityksiä. Emoyhtiö on Otava Oy ja konsernin Kirjat-liiketoiminta-alueen Lue lisää..

Osaamisalueet: Projektinhallinta, Taloushallinto, Tietohallinto, +5 muutaDigitaalinen taloushallinto, Sähköinen taloushallinto, monitoimittajaympäristö, järjestelmäkehitys, järjestelmäintegraatio

Sijainti: Helsinki

job_image

Rekryilmoitus ICT-asiantuntija / Finanssiala ry, Helsinki

Jatkuva haku

Finanssiala ry (FA) on pankkeja, vakuutusyhtiöitä, rahoitusyhtiöitä, arvopaperinvälittäjiä, sijoitusrahastoyhtiöitä Lue lisää..

Osaamisalueet: Asiakaspalvelu, Hankinta, Tietohallinto, +8 muutaIt-infra loppukäyttäjäpalvelut, It-infrapalvelut, It-omaisuuden hallinta, Microsoft, Sharepoint, Windows, Järjestöt ja yhdistykset, Pankki ja vakuutus

Sijainti: Helsinki

job_image

Rekryilmoitus IT Desktop Specialist / AB Enzymes, Rajamäki

Jatkuva haku

AB Enzymes is a subsidiary of Associated British Foods PLC (UK) and it is a leading company in the enzymes business worldwide. We Lue lisää..

Osaamisalueet: Asiakaspalvelu, Tietohallinto, It-infra loppukäyttäjäpalvelut, +8 muutaIt-infrapalvelut, It-omaisuuden hallinta, Microsoft, Prosessiteollisuus, Valmistava teollisuus, it-tukipalvelut, It-Loppukäyttäjäpalvelut, support

Sijainti: Nurmijärvi

job_image

Rekryilmoitus Toimitusjohtaja / MPS Prewise, Helsinki

Jatkuva haku

MPS Prewise on digitaalisen oppimisen ja johtamisen kehittämisen asiantuntija. Osaamistamme ovat erityisesti vahvat Lue lisää..

Osaamisalueet: Myynti, Projektinhallinta, Asiantuntijapalvelut, +7 muutaIT, Koulutusala, tuotteistus, verkkooppiminen, digitaalinen liiketoiminta, digitaalinen oppiminen, gimlet

Sijainti: Helsinki

job_image

Rekryilmoitus Full-stack/.net-ohjelmoija / MPS Prewise

Jatkuva haku

MPS Prewise etsii sinuaFull-stack/.net -ohjelmoijaMPS Prewise on digitaalisen oppimisen ja muutosviestinnän asiantuntija. Lue lisää..

Osaamisalueet: Microsoft, Angular, C#, +14 muutaJavascript, Asiantuntijapalvelut, Koulutusala, Full Stack, MVC, Microsoft SQL Server, css3, CSS 3, Bootstrap, less, SaSS, jquery, angularjs, angular js

Sijainti: Helsinki

job_image

Rekryilmoitus Ohjelmistosuunnittelija / Sulzer

Jatkuva haku

Sulzer on globaali ja johtava pumppaus- ja sekoitusteknologian toimittaja. Suomessa valmistamme prosessipumppuja, sekoittimia ja Lue lisää..

Osaamisalueet: Tuotekehitys ja suunnittelu, Arkkitehtuuri, Käyttöliittymäsuunnittelu, +15 muutaOhjelmistokehitys, C, C++, Linux, Qt, käyttöliittymätestaus, testaus, Ohjelmointi, ohjelmointi testaus, diplomi-insinööri, vaatimusmäärittely, vaatimusmäärittelyt, ylläpito, teknologiateollisuus, ohjausjärjestelmät

Sijainti: Helsinki

job_image

Rekryilmoitus Hankejohtaja, Asiakkuuksien ja palveluiden hallinta (CRM) / Kuntien Tiera Oy

Jatkuva haku

Kuntien Tiera Oy on kuntatoimijoiden omistama osakeyhtiö, joka kehittää kuntasektorin ICT-palveluja verkostomaisesti Lue lisää..

Osaamisalueet: Asiakkuudenhallinta CRM, It-infra loppukäyttäjäpalvelut, Käyttäjähallinta, +8 muutaOhjelmistokehitys, IT, Julkishallinto, palveluhallinta, Asiakkuudenhallinta, tuotteistaminen, toimitusketjuhallinta, kuntaasiakkuus

Sijainti: Helsinki

job_image

Rekryilmoitus Järjestelmäpäällikkö / Otava-konserni

Jatkuva haku

Otava-konserni on Suomen johtavia viestintäalan yrityksiä. Konsernin emoyhtiö on Otava Oy. Konsernin liiketoiminta-alueita Lue lisää..

Osaamisalueet: Projektinhallinta, Tietohallinto, Master Data MDM, +8 muutaPilvipalvelut / SaaS, Amazon Web Services, Azure, järjestelmäkehitys, järjestelmäintegraatio, pilvipalvelu, pilvipalvelut, tietovarastointi

Sijainti: Helsinki

job_image

Rekryilmoitus IT-Manager

Jatkuva haku

Teknikum-Yhtiöt on johtava pohjoismainen polymeeriteknologia-alan konserni, jonka ratkaisut auttavat asiakkaita ympäri Lue lisää..

Osaamisalueet: Projektinhallinta, Taloushallinto, Tietohallinto, +6 muutaTietohallintojohtaminen, tietohalllinto, palvelutuotanto, toiminnanohjausjärjestelmä, toiminnanohjausjärjestelmän uudistaminen, toiminnanohjausjärjestelmät

Sijainti: Sastamala

job_image

Rekryilmoitus Senior IT Infrastructure Specialist – Skype for Business and Enterprise Voice / Sulzer Pumps Finland Oy

Jatkuva haku

Sulzer is a well-established global manufacturing corporation offering reliable and sustainable solutions for Lue lisää..

Osaamisalueet: It-infrapalvelut, Microsoft, Skype for Business, +6 muutaVoIP, Cisco, ITIL, DevOps, AudioCodes, PowerShell

Sijainti: Kotka

job_image

Rekryilmoitus Tietohallintojohtaja, Oulun Energia Oy / co MPS

Jatkuva haku

Oulun Energia on energia-alan edelläkävijä. Tuotamme vastuullisesti kodin, yritysten ja yhteiskunnan energiapalveluja ja Lue lisää..

Osaamisalueet: Hankinta, Projektinhallinta, Tietohallinto, +13 muutaArkkitehtuuri, Raaka-aineet ja energia, Käyttöönotto, ICT-strategia, IT-strategia, tietohallinnon johtaminen, Tietohallintojohtaminen, liiketoimintajohtaminen, tietoarkkitehtuurit, liiketoiminta-arkkitehtuuri, Kokonaisarkkitehtuuri, järjestelmähankinta, Hankintajärjestelmät

Sijainti: Oulu

job_image

Rekryilmoitus IT-liiketoimintajohtaja

Jatkuva haku

Kaisanet Oy on Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla toimiva verkkopalveluiden, tietoliikenteen, IT-palveluiden ja Lue lisää..

Osaamisalueet: It-infrapalvelut, liiketoimintajohtaminen, johtoryhmä, +12 muutajohtaminen, it-infrastruktuuri, IT-infra, IT-infrastructure, it-tukipalvelut, it-ympäristön ylläpitopalvelut, asiakaskokemuksen kehittäminen, Asiakaskokemuksen johtaminen, ICT-johtaja, johtotehtävät, johtaja, liiketoimintajohtaja

Sijainti: Iisalmi, Kajaani

Siirry yrityksen profiiliin MPS Enterprises kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku