logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Java Ohjelmistokehittäjä

post_image

RekryilmoitusHei sinä Java-osaaja Tampereelta tai Helsingistä: astu kasvavan yrityksen asiantuntevaan jengiin!

Me Eficodella näemme, että ohjelmistokehitys on aina myös asiakkaan liiketoiminnan kehittämistä. Ohjelmistokehittäjänä työpanoksesi näkyy niin arvostettujen jättiläisten kuin maailmaa muuttavien tulevaisuuden gorillojenkin sovelluksissa ja prosesseissa. 

Rento työyhteisömme odottaa sinua muuttamaan kanssamme maailmaa ketteriä menetelmiä hyödyntäen. Sovellusten rakentamisen ja kehittämisen lisäksi pääset upottamaan kätesi ohjelmistoarkkitehtuureihin tai vaikkapa palvelusuunnittelun pariin. 

Sinulla on jo näyttöjä ohjelmistokehitystyöstä muutamien vuosien ajalta. Kykenet auttamaan vasta-alkajia ja pidät itsesi kartalla pohjattoman uteliaisuutesi avulla. Kannat vastuusi projektien etenemisen suhteen osana oman työsi vapautta. Idea on tukea työtä, ei vahtia sitä. Mottomme onkin “No nonsense, just results”.

Etsimämme ohjelmistokehittäjä on mainitun Javan lisäksi kotonaan esimerkiksi seuraavien teknologioiden kanssa:

- GO, Python, C/C++

- SQL ja tietokannat

- modernin ohjelmistotuotannon menetelmät kuten versionhallinta, testiautomaatio ja jatkuva integraatio

Kerro meille hakemuksessa, mikäli olet upottanut kyntesi esimerkiksi Dockeriin, REST, Node.js:ään tai vaikkapa Reactiin. Suomen lisäksi pystyt sujuvasti työskentelemään englanniksi.

Eficodella pääset oppimaan ja tekemään ohjelmistokehitystä moderneilla teknologioilla. Jaamme osaamista itse työssä tapahtuvan oppimisen lisäksi mm. viikottaisilla koulutuksilla. Meillä saat vapauden valita itse omat työvälineet. Tampereen toimistomme sijaitsee Technopoliksessa Yliopistonrinteellä, mutta työajat ja työn tekemisen paikat joustavat ja vaihtelevat myös asiakkaiden mukaan. Helsingissä löydät meidät ydinkeskustasta Kampista. Jotta arkesi sujuisi mahdollisimman sujuvasti, tarjoamme hyvät liikunta-, joukkoliikenne- ja lounasedut (ePassi).

Pinterest
Eficode Oy

Tietoja

Hakuaika: -
Sijainti: Helsinki, Tampere
Linkki: https://eficode.teamtailor.com/jobs
Yhteydenotto: linda.knuutila@eficode.com

Lisätietoa

Ilmoitus yrityksen kotisivuilla Yritysprofiilii Eficode kotisivut

Tagit

Omat tagit

sql
Docker

Erikoisosaaminen

Ketterät menetelmät

Toimialakokemus

IT

Teknologia

Node.js
React
C++
Java
Javascript
Python

Eficode Oy:n muita rekryilmoituksia

Siirry yrityksen profiiliin Eficode kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku