Elektroniikkasuunnittelija
Haluaisitko päästä osaksi Epecin osaavaa elektroniikkasuunnittelu-tiimiä? Etsimme parhaillaan elektroniikkasuunnittelijaa liikkuvien työkoneiden ohjainlaitteiden piirikorttisuunnitteluun.
Pääpaino tehtävässä tulee olemaan piirilevyjen piirikaaviosuunnittelussa, mutta pääset osallistumaan myös tutkimushankkeisiin ja testaukseen. Oman piirilevytuotannon ja hankinnan kanssa tehtävä yhteistyö on kiinteä osa tehtävääsi. Sijoituspaikkana voi olla valintasi mukaan joko Tampere tai Seinäjoki.
Etsimme joukkoomme kokenutta ammattilaista ja pystymme tarjoamaan mielenkiintoista ja hyvin käytännönläheistä suunnittelutyötä sekä mahdollisuuden kehittää omaa ammattitaitoa alan viimeisimpien teknologioiden parissa. Tiimi on vastuussa kaikkien Epecin portfoliossa olevien rautatuotteiden kehityksestä. Lisäksi teemme asiakasräätälöityjä tuotteita. Maailman johtavan metsäkonevalmistaja Ponssen omistajuus tuo Epecille vakautta, mutta myös kiinnostavia yhteistyöprojekteja ja näköalapaikan erittäin korkean teknologian työkoneiden valmistajan tekemiseen.
Odotamme sinulta useamman vuoden kokemusta tuoteorientoituneesta elektroniikkasuunnittelusta ja vahvaa osaamista elektroniikasta. Soveltuva koulutus tähän tehtävään on insinööri / DI. Käytämme Altium-suunnittelutyökalua, joten kokemus tästä työkalusta on plussaa, mutta ei edellytys valinnalle. Kokemus teolliseen ympäristöön asennettavien elektroniikkatuotteiden vaatimuksista ja työkoneiden sähkö-/ohjausjärjestelmätuntemus katsotaan eduksesi. Lisäksi, kokemus toiminnallisesta turvallisuudesta (IEC61508) arvostetaan korkealle hakuprosessissa. Työkoneiden sähköistyminen ja autonomiset toiminnot tuovat jatkuvasti uusia teknologioita tuotteisiin, joten jatkuva ammattitaidon kehittäminen on erittäin tärkeää. Jos olet huumorintajuinen tiimipelaaja, sovit varmasti hyvin meidän porukkaan mukaan!
Lisätietoja tehtävästä antaa HW Development Manager, Matti Pispa, puh 040 837 1553
Hakuaika päättyy sunnuntaina 31.5.2021

Tietoja
Hakuaika: | 17.5.2021 - 31.5.2021 |
Sijainti: | Seinäjoki, Tampere |
Linkki: | https://ura.epec.fi/jobs/1180841-elektroniikkasuunnittelija |
Yhteydenotto: | matti.pispa@epec.fi |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Epec Oy:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Epec Oy - Test Engineer, FW
- Epec Oy - Embedded Software Engineer
- Epec Oy - Financial controller
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Verkkopalvelu, joka tekee luovuttamisesta helpompaa
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |