Yhteistä työtä Lapissa – oppijan hyöty LUC IT-palveluiden keskiössä

Laajaa Lapin aluetta leimaavat pitkät välimatkat, karu luonto ja niukkuus. Lappilaiselle yhdessä tekeminen ja kavereiden auttaminen on hyvin luontaista. Kukaan ei yksin pärjää, mutta yhdessä saadaan hienoja asioita aikaiseksi. Tämä näkyy Lapissa myös koko koulutustoimialaa leikkaavassa varsin poikkeuksellisessa digi- ja ICT-alueen yhteistyössä.
Yhteistyö on rakentunut vuodesta 2007 alkaen Rovaniemen koulutuskuntayhtymän, Lapin ammattikorkeakoulun sekä Lapin yliopiston välille. Organisaatioissa on tapahtunut muutoksia matkan varrella, mutta hyvähenkinen yhteistyö oppijan parhaaksi on säilynyt. Käytännössä lappilaisen nuoren opintopolku voi kulkea peruskoulusta Lapin yliopiston harjoittelukoulun oppilaasta aina tohtoriksi asti koko matkan LUC IT-palveluiden tukemana.
Yhteiset koulutuksen IT-peruspalvelut mahdollistavat parempaa laatua, taloudellisuutta ja riskienhallintaa. Samalla ne ovat edistäneet organisaatioiden tietohallinnon kehittämistä. Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun LUC (Lapin korkeakoulukonserni) tieto- ja digipalveluiden johtajan Manu Pajuluoman mukaan ”yhteinen LUC IT-palvelutuotanto on mahdollistanut tietohallinnon kehittymisen kohti strategisempaa toimijuutta, ja tietohallinnon polun organisaation digitransformaation mahdollistajaksi”.
Rovaniemen koulutuskuntayhtymän kehitysjohtaja Veli-Pekka Laukkanen luonnehtii oppilaitosrajat ylittävää toimintaa ”ei pelkästään yhteistyöksi vaan yhteiseksi työksi”. Oppilaitokset ovat järjestäneet sopimuspohjaisesti kaikki organisaatioiden tarvitsemat ICT-peruspalvelut tietoliikenneverkoista, palomuuriympäristöistä, pilvi- ja konesalipalveluista, IT-palveluhallinnasta aina asiantuntijoiden työtä ohjaaviin organisaatiorajat ylittäviin palveluryhmiin saakka. Teknologisten ratkaisujen elinkaaret on yhdessä synkronoitu. Vuosien yhteisellä investointisuunnittelulla hallitaan tulevaisuuden palveluiden kehittämistä.
Teksti: Manu Pajuluoma
Kuva: Reetta Breilin

Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
It-infra loppukäyttäjäpalvelut |
![]() |
It-infrapalvelut |
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
Toimialakokemus
![]() |
Koulutusala |
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Epec Oy - Test Engineer, FW
- Epec Oy - Embedded Software Engineer
- Epec Oy - Financial controller
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Verkkopalvelu, joka tekee luovuttamisesta helpompaa
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |