YH Kodit sivustouudistus


Ilmeen kevyestä päivityksestä täyteen uudistusmyllytykseen
YH Kodit on ollut asiakkaanamme jo pitkään. Pitkäaikaisten asiakkaidemme kohdalla välillä käy niin, että tieto Geniemin kehityksestä koodifirmasta suunnittelulähtöiseksi softataloksi on viuhunut ohi korvien ja YH Kodit olivat autuaan tietämättömiä, että Geniemillä on talon sisällä nykyään kokonainen tiimi suunnittelijoita. Oli hienoa, kun pystyimme yllättämään positiivisesti ja tarjoamaan aiempaa monipuolisempaa palvelua.
Suunnittelua ilman turhia rajoituksia
Jatkokehitysprojekti lähti liikkeelle aikeesta virkistää etusivun ilmettä. Kun suunnittelijamme sai tehtyä mitä pyydettiin, hän ei voinut vastustaa kiusausta ja teki bonus-layouteja vähän radikaalimpi uudistus mielessään. Varovasti vaihtoehtoiset suunnitelmat esitettiin asiakkaalle ja saimmekin vihreää valoa!
Etusivun lisäksi saimme luvan alkaa suunnitella myös muita sivupohjia. Käytännössä suunnittelija sai täysin vapaat kädet ja mikäs sen mukavampaa. Silloin saadaankin paras tulos aikaiseksi, kun suunnittelun alkuvaiheessa ei aseteta turhia rajoituksia.
Sisältösuunnitteludialogi
Kun sivupohjat alkoivat muotoutua, lisääntyi tarve puolin ja toisin kysellä kysymyksiä ja miettiä konkreettisia ratkaisuja. Pidimmekin kuukausittain yhteisen palaverin, jossa käytiin läpi sivupohja-layoutien edistymistä ja suunnitelman paljastamia lisätarpeita. Samalla keskusteltiin yhdessä sisältöjen uudistamisen tarpeista, ja siitä miten saadaan sisällöt palvelemaan parhaiten käyttäjää ja sivusto palvelemaan sisältöjä.
Millaisia ratkaisuja?
Sivujen suunnittelussa pyrittiin siihen, että elementit ovat monikäyttöisiä ja mahdollistavat tyylin ja toimintojen jatkokehityksen. Sivut luodaan seitsemällä eri komponentilla ja niitä voi asetella yhteen tai kahteen palstaan vapaavalintaisesti.
Yhteystiedoille tehtiin oma sivutyyli. Yhteystietoja voi syöttää WordPressiin tiimeittäin, jolloin käyttäjäkin löytää helpommin etsimänsä tiimeille luotavien ankkurilinkkien avulla. YH Kodeilla on käytössään laadukkaita ja hienosti onnistuneita kuvia, joita kelpaa esitellä isomminkin – henkilöstökuvien kokoa ei rajoitettu pieniksi pylpyröiksi.
Usein kysytyissä kysymyksissä hyödynnettiin samaista tiimilogiikkaa – UKK voidaan jakaa teemoihin (asumisoikeus, vuokra-asunto, asukkaalle, jne.), jolloin käyttäjä löytää itseään koskevat vastaukset helpommin.
Mitä seuraavaksi?
Yhteistyö sujui leppoisasti, vaikka yllätyksiä ja viivästyksiä mahtui matkalle. Kaikkinensa – opettavainen ja mukava projekti onnellisella lopulla! Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä ja kehitellä uutta.