Webinaari: Muuttunut toimintaympäristö ja strateginen ennakointi 2.10.

Webinaarijakson aikana pureudutaan tulevaisuuden ilmiöihin ja trendeihin, palveluliiketoiminnan rakentamiseen sekä systemaattiseen asiakaskokemuksen kehittämiseen liiketoimintamuotoilua hyödyntäen. Tämä jakso on suunnattu erityisesti henkilöille, jotka haluavat ennakoida liiketoiminnan muutoksia toimintaympäristössä ja toimialansa arvoketjussa.
- Millaiset tulevaisuuden ilmiöt ohjaavat toimintaympäristöäni 2020-luvulla?
- Kuinka rakennetaan palveluliiketoiminnan edelläkävijöitä tulevaisuudessa?
- Kuinka kehitän systemaattisesti asiakaskokemuksen, jonka avulla olen asiakkailleni itsestäänselvä valinta?
- Millaisen yhteisön voimme rakentaa liiketoimintani ympärille?
Liiketoimintamuotoilu on uusien liiketoimintamallien sekä palveluiden kokeilevaa ja ketterää kehittämistä. Kehitystyössä yhdistyvät strateginen osaaminen, palvelumuotoilu, teknologinen kyvykkyys, mutta myös ihminen muutoksen keskellä. Liiketoimintamuotoilu kyseenalaistaa nykytilan ja pyrkii tunnistamaan strategisista lähtökohdista tärkeimmän kehityshankkeen, minkä jälkeen tämä palvelu tai liiketoimintamalli muotoillaan eheäksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi palvelumuotoilun keinoin.
Reijo Karhinen on vuorineuvos, työelämäprofessori ja Vaken hallituksen puheenjohtaja. Karhinen toimi OP-finanssiryhmän pääjohtajana vuosina 2007-2018. Hän on yhteiskunnallinen vaikuttaja, jolla on halua rakentaa tulevaisuutta ja uudistaa Suomea. Karhisen kiinnostuksenkohteet ovat Suomen talous, johtaminen, viestintä, nuoret, osuustoiminta ja ruokaketjun toimivuus.
Kai Virtanen on Vere Oy:n Head of Strategic Foresight. Hänellä on kokonaisvaltainen näkemys teollisuuden arvoketjussa. Virtanen on toiminut liiketoimintajohdon neuvonantajana ja mentorina eri rooleissa vuodesta 1998.tulevaisuuden ilmiöistä, asiakaskokemuksen kehittämisestä ja palveluliiketoiminnan johtamisesta erityisesti kaupan ja teollisuuden arvoketjussa. Virtanen on toiminut liiketoimintajohdon neuvonantajana ja mentorina eri rooleissa vuodesta 1998.

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
![]() |
Ketterät menetelmät |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
![]() |
Julkishallinto |
![]() |
Järjestöt ja yhdistykset |
![]() |
Kauppa |
![]() |
Koulutusala |
![]() |
Raaka-aineet ja energia |
Teknologia
![]() |
HubSpot |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Johtamistyö |
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Koulutus |
![]() |
Sidosryhmä |
![]() |
Toteutustyö |
Vere - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 1 asiantuntijaa.
Vere - Muita referenssejä
Vere - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |