Vuoden Pintaurakoitsija, Maalausliike Mika Aaltonen Oy: "Adminet on tuonut ihan selkeästi enemmän aikaa muuhun kuin rutiinien tekemiseen"

Referenssi

Maalarimestari Mika Aaltonen perusti oman sisä- ja ulkomaalausta tekevän yrityksensä Turkuun vuonna 1989 ja yhtiömuodon muutoksen myötä Maalausliike Mika Aaltonen Oy näki päivänvalon vuonna 1996. Vuosien varrella Lounais-Suomen alueella toimiva yritys on kasvanut kaikkiaan 28 maalausalan ammattilaista työllistäväksi toimijaksi.


Taloushallinto-ohjelma vaihdettiin Adminettiin

Maalausliike Mika Aaltonen vaihtoi vanhan taloushallinto-ohjelmiston Adminetin sähköiseen ja automatisoituun kokonaisjärjestelmään:

Adminetillä saimme tuntilaput, laskut ja muut sähköiseen muotoon yhteen ohjelmaan, jossa kaikki asiat ovat naimisissa keskenään. Se on tätä päivää, joten miksi tehdä asioita vanhalla tavalla, kun on joustavampiakin ratkaisuja.

Muutos ulottui kentälle asti, kun työntekijät ryhtyivät kirjaamaan omat tuntinsa kännyköillä paperilappujen sijaan.

– Muutos meni paljon paremmin, kuin olimme kuvitelleet. Työntekijöiden tekeminen on ollut huikeaa. He ovat oppineet Adminetin käytön todella hienosti, ihan joka ikinen.



Toimiston kuorma keveni

Sähköiseen tuntikirjaukseen siirtyminen on vaikuttanut erityisesti toimiston työkuormaan merkittävästi.

– Tästä asiasta täytyy sanoa ihan vilpitön kiitos. On Adminetin ansiota, että meidän henkilömäärä pystytään pitämään näin isona. Aiempi systeemi, jossa maalarit kirjasivat jokaisen käymänsä työmaan tiedot lapuille ja palauttivat ne kahden viikon välein, tarkoitti jo 20 työntekijällä ja viidellä eri työmaalla sataa lappua viikossa. Näistä sitten toimistolla vaimoni täsmäytti tunnit palkanlaskentaan ja kokosi eri asiakkaiden laskutustiedot. Vanhaan verrattuna tämän kokonaisuuden hoitaminen Adminetillä vaatii lähinnä napinpainalluksia.

Toimiston ja taloushallinnon askareista vastaava Tarja Aaltonen on miehensä kanssa samoilla linjoilla:

– Nyt pystyn tekemään asiat saman tien ja laskutus on ihan eri tavalla reaaliajassa. Pelkästään laskujen tekemisestä on vapautunut ihan valtavasti aikaa, kuormitus on ehkä jotain 20 prosentin luokkaa aiempaan verrattuna.

Ostojen automaattinen kohdistuminen oikealle tilaukselle helpottaa laskutuksen lisäksi myös seurantaa.

– Kaikki tarvikkeet kohdistetaan tilauksille, haetaan niitä sitten värikaupasta tai omasta varastosta. Tarjan homma jää pienemmäksi, kun kaikki tarvikekäyttö on valmiina kohteella. Samalla pystymme seuraamaan minkä tahansa tilauksen hankintoja ja työmenekkejä reaaliajassa, Mika kertoo.


Sujuvaa yhteistyötä etänä

Tarjan työhön muutoksia ovat tuoneet myös muuttuneet kirjanpidon ja palkanlaskennan käytännöt. Adminetin käyttöönoton yhteydessä kirjanpitopalvelu siirrettiin Admicomin tilitoimistoon.

– Aluksi tuntui, että eihän yhteistyö voi mitenkään sujua kun olemme niin etäällä toisistamme, mutta olen ollut valtavan tyytyväinen saamaani palveluun ja todennut, että turhaan pelkäsin hyppyä tuntemattomaan. Olemme kirjanpitäjämme kanssa säännöllisesti yhteydessä ja tarvittavat asiakirjat pystyn kätevästi lisäämään Adminettiin molempien nähtäville ilman, että niitä tarvitsee edes sähköpostilla erikseen lähettää. Nyt tiedot ovat aina ajan tasalla ja koko kirjanpidon ilme on paljon selkeämpi.

Adminetin käyttövarmuus kasvaa päivä päivältä ja sitä myöten on saatavissa myös lisähyötyjä. Jo tähän mennessä Adminetillä on saavutettu merkittävää ajansäästöä ja jatkossa erityisesti reaaliaikaisen raportoinnin mahdollisuuksia aiotaan hyödyntää lisää.

– On kätevää, että Adminetistä saa monipuolisesti raportteja reaaliajassa. Niihin olen jo jonkin verran tutustunut ja varmasti perehdyn lisää tulevaisuudessa, Tarja kertoo.

– Tietojen ajantasaisuus on todella hyvä asia, vaikka siinä on tietysti itselle paljon opittavaa, kun on tottunut, että kaikki menee monta viikkoa perässä. Jo tässä vaiheessa Adminet on tuonut ihan selkeästi enemmän aikaa muuhun kuin rutiinien tekemiseen, Mika toteaa.


Suosittelija:

Mika Aaltonen

Pinterest
Referenssin infoboxi
Admicom Finland Oy

Tiedot

Tilaaja: Maalausliike Mika Aaltonen Oy

Lisätietoja

Admicom Finland Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

BI ja raportointi
Hankinta
Projektinhallinta
Taloushallinto
Toiminnanohjaus ERP

Erikoisosaaminen

Mobiilikehitys
Ohjelmistokehitys
Pilvipalvelut / SaaS

Toimialakokemus

Rakentaminen

Tarjonnan tyyppi

Valmisohjelmisto

Omat tagit

Adminet
tuntikirjaus
Laskutusohjelma
ostotilausjärjestelmä
reaaliaikainen kirjanpito
Palkanlaskenta

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Admicom Finland Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Admicom Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Admicom Finland - Muita referenssejä

Admicom Finland - Muita julkaisuja

Siirry Admicom Finland Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen
Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia