VT12 Lahden eteläisen kehätien suunnittelu

Valtatie 12 on valtakunnallinen itä-länsisuuntainen päätie ja ainoita vielä kaupungin halki kulkevia valtateitä Suomessa. Nodeon on omalta osaltaan mukana parantamassa Lahden ja Hollolan alueen liikenneturvallisuutta ja tehostamassa maankäyttöä suunnittelemalla Vt 12 Lahden eteläisen kehätien teknisiä ratkaisuja.
Lahden kaupunki, Hollolan kunta ja Liikennevirasto solmivat vuonna 2017 toteuttamissopimuksen jo lähes 50 vuotta vireillä olleesta Vt 12 Lahden eteläisen kehätien hankkeesta. Kokonaiskustannuksiltaan hieman alle 300 miljoonaa euroa oleva uusi Lahden ja Hollolan keskustat ohittava väylä toteutetaan kolmena eri urakkana ja se on tarkoitus avata liikenteelle vuonna 2020.
Kehätien avulla saavutetaan merkittäviä säästöjä kuljetuskustannuksissa sekä mahdollistetaan paikallisten logistiikka-alueiden kehittymistä. Maankäytön näkökulmasta hanke tehostaa Lahden asemanseudun, Askon alueen, Sopenkorven ja Hollolan keskustan kehittämistä. Asumismukavuus paranee, kun merkittävä määrä läpikulkuliikennettä ohjataan pois kaupunkimaisilta alueilta melun, päästöjen ja ruuhkaisuuden vähetessä.
NODEONIN SUUNNITTELUOSAAMISTA HANKKEEN KÄYTÖSSÄ JO TIESUUNNITELMAVAIHEESTA LÄHTIEN
Nodeonin ydinosaamista on laajojen tiehankkeiden teknisten järjestelmien ja ratkaisujen suunnittelu. Asiantuntijoillamme on vankka kokemus käytännössä kaikista Suomen laajoista tie- ja tunnelihankkeista, joissa kohteet on varustettu älykkäällä tieliikennetelematiikalla ja muilla turvajärjestelmillä.
Vt12 Lahden eteläisen kehätien suunnittelussa Nodeon on ollut mukana jo tiesuunnitelmavaiheesta saakka vuosina 2014–2015. Nodeon valikoitui myös kehätien toteuttaja-allianssin Valtarin kumppaniksi kehitysvaiheen allianssisopimusvaiheessa (KAS) vuonna 2017. Nodeon jatkaa myös allianssin kumppanina toteutusvaiheen (TAS) suunnittelijana vuodesta 2018 eteenpäin. Allianssimallin mukaisesta toiminnasta Nodeonilla onkin erinomaista kokemusta jo Suomen ensimmäisestä allianssimallilla toteutetusta mittavasta tiehankkeesta Tampereen rantatunnelissa.
Nodeonin suunnittelutoimeksiantojen sisältö eri vaiheissa on sisältänyt mm. seuraavia tehtäviä:
- Liikenteenhallinnan ja LVIS-ohjausjärjestelmien suunnittelu (järjestelmäsuunnittelu, automaatiosuunnittelu)
- Tunneleiden sähkösuunnittelu (20 kV, 400 V, kaapelireitit/johtotiet, instrumentointi)
- Tunneleiden turvajärjestelmäsuunnittelu (paloilmoitin-, hätäpuhelin-, rikosilmoitin-, kuulutusjärjestelmä sekä turva- ja evakuointivalaistus)
- Järjestelmäintegraatiosuunnittelu (järjestelmien väliset rajapinnat)
- Tie- ja katuvalaistuksen sähkösuunnittelu

Tiedot
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
![]() |
Projektinhallinta |
![]() |
Tuotanto |
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Arkkitehtuuri |
![]() |
Dokumenttien hallinta |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
It-infrapalvelut |
![]() |
It-omaisuuden hallinta |
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
![]() |
Tietoturva |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
![]() |
IT |
![]() |
Julkishallinto |
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
![]() |
Rakentaminen |
Teknologia
![]() |
CAD |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Laitteet |
![]() |
Sidosryhmä |
![]() |
Toteutustyö |
Nodeon - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Timo Majala
Director
![]() |
|
Intohimoinen ja poikkitieteellinen suhtautuminen liiketoimintaan ja yrittäjyyteen. Humanistisesta otteesta huolimatta pitkä ja monipuolinen tausta teknologia-aloilla, .. | |
timo.majala@nodeon.com +358 40 7511 790 |
|
![]() ![]() |
Nodeon - Muita referenssejä
Nodeon - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
- Rekrytointi.com - ICT häiriöhallinnan asiantuntija
- Frends iPaaS - Technical Service Manager | 50-69K | Finland
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
- Tammi Digital Oy - Atelier7 – uuden ravintolan palveleva verkkosivu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |