Vierailu- ja innovaatiokeskus Joki verkkopalvelu

Edustaville tiloille edustavat verkkosivut
Vierailu- ja innovaatiokeskus Joki on Turun Tenknologiakiinteistöjen hallinnoima keskus, jota muun muassa Turun kaupunki käyttää edustustiloinaan. Whitestone lähti toteuttamaan verkkosivustoa, sekä tilanvarausjärjestelmää tutun kumppanin kanssa. Keskus avattiin joulukuussa 2018, joten aikataulullisesti tiedettiin tarkkaan milloin koko palvelun piti olla valmis ja ennen kaikkea toimintakunnossa. Projekti oli mielenkiintoinen alusta asti, yhteistyökumppanistatuksella mukana on Varsinais-Suomen talousalueen merkittävimpiä yrityksiä. Sivuston tarkoituksena on palvella vierailijoita ja varausjärjestelmä vastaavasti on yhteiskumppaneille suunnattu palvelu.
Yhteistyötä mainostoimiston kanssa
Verkkosivuprojektin ensiaskeleet otettiin mainostoimiston kanssa, joka konseptin ilmeestä ja samalla luonnollisesti vaikutti verkkosivuston ulkoasuun. Whitestone lähti rakentamaan sivustoa niin mainostoimiston, kuin asiakkaan toiveiden pohjalta, tuoden projektiin oman teknisen osaamisensa. Aikatauluhaasteista selvittiin moitteitta, vaikka liikkuvia osia oli asiakkaan, mainostoimiston ja meidän lisäksi vierailukeskuksen catering palveluista vastaava Mauno.
Tilanvarausjärjestelmä kumppaneille
Tilanvaraus suunniteltiin omksi portaaliksi johon pääsee ainoastaan omilla tunnuksilla. Portaali suunniteltiin näin ollen periaatteessa omaksi sivustokseen, jossa eri tilojen varaus ja vuokraaminen onnistuu mahdollisimman helposti. Tiloja varatessa järejestelmä kysyy tietyt lisätiedot, jotta kaikki manuaalinen selvitystyö jäisi mahdollisimman vähälle. Tilojen tarjoiluoikeudet ovat yksinoikeudella Mauno Cateringin hallussa, näin ollen tilavarausta tehdessä Maunolle lähtee samalla tieto varauksesta heidän myyntipalveluunsa, josta ollaan yhteydessä tilan varanneen suuntaan. Prosessi on siis tarkoin mietitty ja ensikokemusten perusteella palvelee käyttäjiä todella hyvin.
Siirry Vierailu- ja innovaatiokeskus Joki verkkosivulle. Tutustu Whitestonen verkkosivuratkaisuihin.
Suosittelija:
Mikko Lehtinen