Verkkokauppa.com

ReferenssiVERKKOKAUPPA.COM KASVAA KOHISTEN

Verkkokauppa.com on jatkanut vahvaa viihde-elektroniikan myyntiään. Ketju on maan toiseksi suurin jälleenmyyjä.

Yhtiö on pannut viime aikoina panoksia web-järjestelmiensä kehitykseen, omaan tuotesuunnitteluun ja valmistukseen sekä lisää tuotteidensa myyntikanavia Suomessa ja ulkomailla.

Verkkokauppa.com on laskujen suuryritys. Kuluttajaelektroniikkaa myyvä yhtiö käsittelee parisataa laskua päivässä – tasaisen vauhdin taulukolla päästään noin 6 000 laskuun kuukaudessa.

Sähköisen kirjanpidon ohjelmien hyväksikäyttö on jo tällä hetkellä arkipäivää. Verkkokauppa.com tuli Heeroksen asiakkaaksi lähes neljä vuotta sitten. Heeroksen tuoteperheestä Identa-skannausohjelma ja Circulan verkkolaskujen kierrätysjärjestelmä ovat nopeuttaneet merkittävästi laskujen käsittelyä, tiliöintiä ja hyväksyntää. Käytössä on myös arkistointiohjelma Admina.

”Laskujen hyväksyjiä työskentelee kolmessa eri myymälässä Helsingissä, Pirkkalassa ja Oulussa. Ohjelmien nettiversioita voi käyttää missä tahansa, joten laskut saadaan hyväksyttyä nopeasti”, ostoreskontranhoitaja Marika Kilpiö kertoo.

Nopeus, täsmällisyys ja tarkkuus ovat keskeisiä laatusanoja.

”Saamme laskuja sähköpostilla, kirjeinä ja sähköisesti. Määrät ovat niin suuret, että sähköiset laskut nopeuttavat ja helpottavat työskentelyä merkittävästi.”

Laskujen määrä tuottaa myös käytännön toiveita järjestelmälle.

”Toivoisimme Adminaan automaattista arkistointia.”

Toisaalta hän sanoo, että Circulasta ja Adminasta saa helposti kaivettua vanhoja laskuja, joita tarvitaan myöhemmässä vaiheessa.

Pinterest
Referenssin infoboxi
Heeros  Oyj

Tiedot

Tilaaja: Verkkokauppa.com
Ajankohta: 2012 -

Lisätietoja

Heeros Oyj:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Taloushallinto

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Heeros Oyj kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Heeros - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Heeros - Muita referenssejä

Heeros - Muita julkaisuja

Siirry Heeros Oyj kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen
Suomen 50 suurinta yritystä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia