logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Vere Arvoverkko: Hyödynnä tekoälyä tai kilpailija tekee sen puolestasi

Bloggaus


Mitä on tekoäly?

Vere Arvoverkon AI-asiantuntija Antti Merilehto vastaa: ”Tekoäly on sellaista koneen tekemää toimintaa, joka vaatii ihmisen tekemänä älyä. Automaatio tai koneen suorittama toistuva tekeminen ei ole tekoälyä. Määritelmiä ja tekoälyä läheltä liippaavia termejä on useita. Siksi sanonkin, että määritelmä ei ole oleellinen asia, oleellista on älykkään toiminnan koneellistaminen.” Mitä tekoäly sitten on käytännössä?

Parempaa palvelutasoa ja tyytyväisempiä työntekijöitä
Tekoälyllä helpotetaan asiakkaan elämää ja nostetaan yrityksen palvelutasoa. Myös yrityksen työntekijöitä se hyödyttää: ”On paljon motivoivampaa keskittyä vaativiin, ei-rutiininomaisiin tehtäviin Excelin pyörittelyn sijaan”, Merilehto kärjistää. Hän kertoo, että esimerkiksi Musti ja Mirri -eläinkauppa käyttää koneoppimista työvuorojen suunnittelussa. Lopullisen hyväksynnän listoille antaa silti ihminen. ”Ihmiselle jää aikaa vaihtelevampien työtehtävien tekemiseen. Jo muutaman rutiininomaisen työtunnin väheneminen viikossa kerryttää pitkällä tähtäimellä huomattavan säästön.”

Tekoäly - nyt
Merilehto tietää, mistä puhuu: hän on tehnyt tekoälyyn liittyvää työtä ja tutkimusta jo vuosia sekä Suomessa että ulkomailla. Ja kirjoittanut aiheesta vastikään (tällä hetkellä Suomen myydyimmän) tietokirjan ’Tekoäly – matkaopas johtajalle’.

”Yllättävän monen yrityksen johdolle tulee yllätyksenä se, että tekoäly on jo täällä ja käytössä. Sitä käytetään yhä luovemmin ja kehitysvauhti on huima. Markkinoilla on jo vuosia ollut esimerkiksi ilmaisia kuvantunnistussovelluksia ja tekstiä kuvista lukevia ohjelmia. Jo ilmaissoftilla voi päästä alkuun.”

Tekoälyn hyödyntäminen ei vaadi valtavia pääomia, mutta kokeilevan yrityskulttuurin kyllä. ”On uskallettava kokeilla ennakkoluulottomasti ja oppia kokeiluista”, Merilehto korostaa.

Miten tekoälyn hyödyntämisessä pääsee alkuun?
”Se on hyvin yksinkertaista!” Merilehto huudahtaa. ”Istutaan alas ja keskustellaan kahvikupposen ääressä siitä, missä yritys on nyt, mikä sen tavoitetila on ja milloin kehitys ollaan valmiita aloittamaan. Pitää tietää, mitä ongelmaa lähdetään ratkomaan ja keskittyä siihen. Tavoitteiden on oltava realistisia ja yhteistyökumppaneiden juuri oikeita sen ongelman ratkomiseen”, hän tiivistää - painottaen prosessin vaativan yrityksen puolelta alttiutta kokeilla ja oppia, epäonnistuakin.

Usein suurin kompastuskivi tekoälyn hyödyntämisessä on käytettävissä olevan datan laatu. Tekoäly vaatii toimiakseen valtavat määrät dataa: mitä enemmän, sitä parempi. Datan laatua aletaankin tutkimaan heti halutun kehityssuunnan löydyttyä.

Datavarantojen valmistelussa tekoälyä hyödyttävään muotoon saattaa viedä useita kuukausia. Merilehto jatkaa: ”Siksikin patistan yrityksiä ryhtymään toimeen saman tien, empimällä päästää vain kilpailijan edelleen. Yritysten ei pitäisi miettiä, onko tekoälystä hyötyä, vaan miten siitä on hyötyä. Odottelu ei hyödytä millään toimialalla.”

Monimuotoisia hyötyjä
Toimiva tekoälysovellus maksaa itsensä takaisin säästetyssä ajassa, vähentyneissä virheissä ja parempana asiakastyytyväisyytenä ja -uskollisuutena. Missä ajassa, se riippuu täysin sovelluksesta. Eräässä finanssialan yrityksessä tekoäly valjastettiin tunnistamaan tikettijärjestelmän työpyynnöistä kiireellisimmät. Sovellus maksoi itsensä takaisin muutamassa viikossa. ”Jos yrityksellä on käytössään muutama osaava backend-devaaja, voivat nämä saada jo yhdessä työpäivässä aikaan jotain yritystä hyödyttävää.”

Kenelle AI sopii?
Millaiselle yritykselle tekoälystä ei ole hyötyä? ”En ole keksinyt mitään muuta kuin kampaajan ja artesaanileipurin.”, Merilehto naurahtaa. ”Jopa jotkut autokaupat käyttävät koneoppimista nopeiden, helposti läpivietävien kauppojen tunnistamiseen. Alalla, jolla varaston nopea vaihtuvuus on elintärkeää, tähdätään nopeisiin kauppoihin. Tällaiset autonvaihtajat tunnistetaan ja nostetaan käsittelyssä ensimmäiseksi. Ja jos autokauppa voi käyttää tekoälyä liikevaihtonsa nostamiseen, kyllä voi lähes mikä tahansa muu yrityskin”, Merilehto summaa.

Merilehdon ohjasi tekemisiin tekoälyn kanssa pelko siitä, että Suomessa jäädään jälkeen tämän teknologian hyödyntämisessä. ”Tekoäly on jo nyt! Esimerkiksi Google pystyi tekoälyn avulla laskemaan datakeskuksiensa sähkönkulutusta 15 prosentilla. Se on huima säästö. Tekoäly ei ole enää teekkareiden kiva harrastus vaan euroja, dollareita, jenejä.”

”Jos sinun yrityksesi ei ala tutkimaan tekoälyn mahdollisuuksia nyt, niin milloin sitten?”

Haluatko hyödyntää tekoälyä liiketoiminnassasi? Vere Arvoverkon kautta myös Antti Merilehdon osaaminen on käytettävissäsi.

Pinterest
Bloggauksen infoboxi
Vere Oy

Lisätietoja

Vere Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Vere Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Vere - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi lisäämäsi 1 asiantuntijaa.

Vere - Muita referenssejä

Vere - Muita julkaisuja

Siirry Vere Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Tekstiviestien käyttö yritysviestinnässä kasvaa – SMS:n seuraava sukupolvi voi tuoda uusia ulottuvuuksia mobiiliviestintään
Is this the most beautiful event in the world?
Meeshkan voitti Slush 100 pitchauskilpailun

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia