logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Valmet Automotive

ReferenssiVahva tarina, näyttävä ulkoasu ja verkkopalvelun hienovaraiset yksityiskohdat herättävät brändin henkiin.


”Kun tulin seitsemän ja puoli vuotta sitten tähän firmaan, harva tiesi Valmet Automotivesta mitään. Nyt tilanne on se, että tuskin mistään suomalaisesta teollisuusyrityksestä kirjoitetaan niin paljon mediassa kuin meistä”, kertoo Valmet Automotiven viestintäpäällikkö Mikael Mäki.

Valmet Automotive on ennätyksellistä vauhtia kasvava teollisuusyritys. Sillä on Uudessakaupungissa Suomen suurin tehdas ja yritys kasvaa reippaasti myös Euroopassa. Lisäksi Valmet Automotive on hiljattain uudistanut strategiaansa ja keskittyy entistä voimakkaammin tulevaisuuden ajoneuvoihin.

Ei siis ihme, että oli brändiuudistuksen aika.

Markkinointiviestintätoimisto Briiffi jalkautti uuden brändin verkkopalvelun ilmeeksi ja sivuston teknisestä toteutuksesta vastasi Aucor. ”Minun ei ulkoasun suunnittelun jälkeen tarvinnut sen enempää ohjeistaa Aucoria teknisen toteutuksen, rakenteen ja toiminnallisuuksien suhteen. Pystyin luottamaan, että sivustosta tulee toimiva”, kertoo Briiffin AD Tarmo Helminen.

Sivuston visuaalisuus oli Briiffin toimesta huolellisesti suunniteltu ja Aucor auttoi herättämään lopputuloksen henkiin. ”Aucor otti huomioon hienovaraiset mutta erittäin tärkeät yksityiskohdat, kuten miten joku asia aukeaa, miten valikko toimii, miten elementit käyttäytyvät. Se tekee sivustosta viimeistellyn ja elävän”, Helminen sanoo.

Pinterest
Referenssin infoboxi
Aucor Oy

Tiedot

Tilaaja: Valmet Automotive
Ajankohta: 2018 -

Lisätietoja

Aucor Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Teknologia

WordPress

Toimialakokemus

Valmistava teollisuus

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Aucor Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Aucor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Aucor - Muita referenssejä

Aucor - Muita julkaisuja

Siirry Aucor Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Kestävä ohjelmistokehitys
Mobiilikausikortti on hurmannut HIFK:n fanit
VIESTI -etäneuvontaratkaisu helpottaa teollisuuden huoltotöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia