logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

UPM:n Data Champions -ohjelma vauhdittaa dataohjautuvaa liiketoimintaa

ReferenssiUPM:n tavoitteena oli parantaa nykyisen liiketoiminnan kilpailukykyä ja kehittää uusia ja kasvavia liiketoimintoja. Kehitystä vauhdittamaan UPM aloitti uuden Data Champions -ohjelman. Ohjelman tarjoamien työkalujen ja menetelmien avulla UPM:n työntekijät voivat paremmin edistää eri toimialojen liiketoiminnan kasvua ja dataohjautuvaa muutosta. Solita suunnitteli ja toteutti ohjelman yhdessä UPM:n data science- ja koneoppimisen asiantuntijoiden kanssa.



Yhdeksän kuukauden mittaisen ohjelman aikana 20 osallistujaa saivat valmiudet tehokkaiden datatyökalujen käyttöön. Osallistujat oppivat hyödyntämään Python-pohjaisia työkaluja. Teknisten taitojen lisäksi osallistujat oppivat myös tunnistamaan datan käsittelyn eri vaiheita ja valitsemaan tehtävään parhaiten soveltuvat työkalut. Ohjelman myötä oli helpompi omaksua yhtenäinen, UPM:n tapa tiedon käsittelyyn ja ymmärtää, miten käytetään päätöksenteon tukena.

Ohjelmassa siirryttiin teoriasta ja yleisluonteisista harjoituksista vähitellen soveltamaan uusia taitoja omaan työhön. Osallistujat tutustuivat modernin datatieteen perusteisiin eli esimerkiksi koneoppimisen menetelmiin. He myös oppivat käyttämään Pythonia arkisissa työtehtävissä, automatisoimaan tehtäviä ja luomaan pieniä datasovelluksia oman organisaation käyttöön.

Ohjelma koostui yhdeksästä lähiopetuskerrasta, kymmenestä verkkokurssista ja noin 200 tunnista, joka oli tarkoitettu itsenäiseen opiskeluun ja harjoitussovellusten rakentamiseen. Lähiopetusta oli kerran kuussa, ja silloin käsiteltiin niin datatiedettä, koneoppimisen teoriaa, Python-kehitystä kuin DevOpsiakin. Vierailevia luennoitsijoita kävi Solitasta ja muista yrityksistä.

Solita suunnitteli ohjelman yhdessä UPM:n data science- ja koneoppimisen asiantuntijoiden kanssa, vastasi opetusmateriaalista, järjesti ja veti lähiopetuskerrat ja tuki osallistujia opetuksen välillä.

Pinterest
Referenssin infoboxi
Solita Oy

Tiedot

Tilaaja: UPM

Lisätietoja

Solita Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Omat tagit

Data Science
Koneoppiminen
dataohjattu päätöksenteko

Erikoisosaaminen

Analytiikka
Big Data
Ohjelmistokehitys
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen

Toimialakokemus

Prosessiteollisuus

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Koulutus

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Solita Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Solita - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Solita - Muita referenssejä

Solita - Muita bloggauksia

Siirry Solita Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Oliko S-Pankin rallivideo kopioitu Vincitiltä? Ex-markkinointijohtaja osoitti videoiden yhtäläisyydet, S-Pankki kiistää plagioinnin
Anthony Gyursanszky Codenton uudeksi toimitusjohtajaksi - yrityksen tulevaisuudesta päättää koko työyhteisö
Väite: jopa puolet somevaikuttajien seuraajista feikkejä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia