Ulkoistaminen tehosti Vimelcon digimarkkinointia

Laitteita materiaalinkäsittelyyn toimittava Vimelco halusi panostaa digimarkkinointiinsa järjestelmällisemmin ja seurata sen tuottamia tuloksia. Aiemmin he olivat hoitaneet kaiken markkinoinnin itse, mutta eivät voineet varmistua toimenpiteiden tehokkuudesta. Siksi he ulkoistivat digimarkkinointinsa Menestystarinoille.
Menestystarinat uusi Vimelcon verkkosivut vuonna 2018, minkä jälkeen yhteistyö on jatkunut hakukonemainonnan ja -optimoinnin merkeissä.
MARKKINOINTIA TIEDON EIKÄ USKON VARASSA
Vimelcon ongelma digimarkkinoinnissa oli, etteivät he osanneet arvioida sen tuottamia tuloksia. Toimitusjohtaja Päivi Virtasen mukaan he tekivät markkinointia enemmän uskon kuin tiedon varassa. Markkinoinnin ulkoistamisella he hakivat ratkaisua tulosten mittaamiseen.
– Ennen emme voineet varmistua siitä, oliko markkinoinnista hyötyä ja miten hyvin se onnistui. Pystyimme toki seuraamaan, nousemmeko hakusanoilla Googlen paalupaikan läheisyyteen, mutta muuten emme voineet seurata tuloksia, Virtanen toteaa.
Vimelcolla ei ollut ennen yhteistyökumppania digitaalisessa markkinoinnissa vaan sitä tehtiin muiden töiden ohessa. Siksi siitä puuttui järjestelmällisyys.
Virtanen uskoo digimarkkinoinnin vievän tulevaisuudessa yhä enemmän jalansijaa markkinoinnin kokonaisuudesta. Hän on myös todennut Googlen algoritmien ymmärtämisen vaativan paljon paneutumista.
KOHDISTAMINEN ON AVAINASEMASSA
Digitaalisen markkinoinnin lisäksi Vimelco tekee jonkin verran printtimainontaa ja järjestää Hyvinkäällä sijaitsevissa tiloissaan avointen ovien päiviä. Virtanen pitää digimarkkinointia kuitenkin tällä hetkellä tärkeimpänä osa-alueena.
Vimelcon toimittamat materiaalin käsittelykoneet ovat heidän asiakkailleen suuria investointeja. Siksi oikeiden ihmisten tavoittaminen on heidän markkinoinnissaan erityisen tärkeää, ja juuri siinä digimarkkinointi on parhaimmillaan.
– Pienen yhtiön markkinoinnissa on aina mietittävä sitä, mihin budjetti kannattaa suunnata. Kohderyhmämme on kapea ja myymme tuotteitamme spesiaaleille asiakkaille.
Virtasen mukaan kohderyhmän tavoittaminen on helpointa verkossa. Toisaalta hän tietää, että panostus voi mennä hukkaan, jos markkinointia ei osata kohdistaa oikein. Siksi ammattilaisten apu on tarpeen.
MITÄ ON SAAVUTETTU?
Virtanen kertoo Vimelcon saaneen Menestystarinoiden avulla ammattitaitoa ja järjestelmällisyyttä markkinointiinsa. Samalla he ovat oppineet enemmän digimarkkinoinnista ja siitä, miten paljon sillä voidaan vaikuttaa. Virtanen toteaa yllättyneensä positiivisesti, miten usein verkon kautta tulevat kyselyt johtavat jatkotoimenpiteisiin.
Vimelco tapaa Menestystarinoiden yhteyshenkilönsä neljännesvuosittain ja tulosten raportointi on Virtasen mukaan kehittynyt entisestään.
Suosittelija:
Nyt huomaan, että kun spesialisti tekee asioita, osaaminen on eri tasolla
Vimelco, Päivi Virtasen toimitusjohtaja

Tiedot
Tilaaja: | Vimelco |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Myynti |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Graafinen suunnittelu |
Toimialakokemus
![]() |
Valmistava teollisuus |
Menestystarinat - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Menestystarinat - Muita referenssejä
Menestystarinat - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |