Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Toimivat internetyhteydet ovat UKI Arkkitehtien työn edellytys

ReferenssiNetplaza on toimittanut UKI Arkkitehdeille huippunopean internetyhteyden vuodesta 2017 lähtien.

– ­ UKI Arkkitehdit on tunnettu monialaisesta osaamisesta ja käyttäjälähtöisestä suunnittelusta: erityisosaamiseemme kuuluvat asunto-, sairaala-, teollisuus-, liike- ja toimitilarakennusten sekä oppimisympäristöjen ja kulttuurirakennusten suunnittelu. Meillä on yli 70 työntekijää, ja toimimme kolmella paikkakunnalla: Oulussa, Jyväskylässä ja Helsingissä, kertoo UKI Arkkitehtien Office Manager Taru Kaarlela.

Kuten monen muun työn, myös arkkitehtisuunnittelun edellytyksenä ovat toimivat internetyhteydet:

– Suunnittelu tehdään nykyään täysin sähköisesti ja usein esimerkiksi pilvipalvelussa yhteistyössä useiden eri toimistojen kesken. Aineistot ovat sähköisissä projektipankeissa ja myös viestintä tapahtuu pääsääntöisesti sähköisesti. Toimivat tietoliikenneyhteydet ovat kriittisiä työllemme: mikäli internetyhteys ei toimi, työn tekeminen voi pysähtyä kokonaan.

Netplaza valikoitui UKI Arkkitehtien internetyhteyksien toimittajaksi ennen kaikkea yrityksestä kuullun positiivisen palautteen perusteella.

– ­Arvostamme sitä, että Netplaza ei ole ”kasvoton jättiläinen”, vaan joustava ja että saamme henkilökohtaista palvelua. Yhteytemme ovat toimineet erinomaisesti, mutta kun ongelmia on harvakseltaan kohdattu, ongelmanratkaisu on ollut nopeaa.

Suosittelija:

Arvostamme sitä, että Netplaza ei ole ”kasvoton jättiläinen”, vaan joustava ja että saamme henkilökohtaista palvelua. Yhteytemme ovat toimineet erinomaisesti, mutta kun ongelmia on harvakseltaan kohdattu, ongelmanratkaisu on ollut nopeaa.

Taru Kaarlela

Pinterest
Referenssin infoboxi
Netplaza Oy

Tiedot

Tilaaja: UKI Arkkitehdit
Ajankohta: 2017 -

Lisätietoja

Yritysprofiili Netplaza kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Asiakaspalvelu
Tietohallinto

Erikoisosaaminen

It-infra loppukäyttäjäpalvelut
Tietoliikennepalvelut

Toimialakokemus

Asiantuntijapalvelut

Omat tagit

yritysliittymät

Siirry yrityksen profiiliin Netplaza kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Netplaza - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Netplaza - Muita referenssejä

Netplaza - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Huomenna vietetään kansallista Salasanapäivää - live-hakkerointi näyttää, kuinka helppoa salasanan murtaminen on
Testissä: Digi- ja väestötietoviraston Digiturvallinen elämä -mobiilipeli opettaa työelämän digiturvataitoja
Anonyymi rekrytointi herättää kiinnostusta, mutta sitä on kokeillut vasta harva organisaatio

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia