Tervakosken Suruton ry:n uudet kotisivut

Suruttoman vanhat verkkosivut toimivat vanhentuneella alustalla, joka ei enää pystynyt vastaamaan yhdistyksen tarpeita. Uuden sisällön luomisen ja sen muokkauksen pitäisi olla mahdollisimman helppoa, jotta kokematonkin yhdistyksen ylläpitäjä pystyy siihen.
Tämän lisäksi oli tärkeää, että palveluista kiinnostunut vierailija löytää tiensä nopeasti palvelusivuilta varausjärjestelmään ja sitä siten maksavaksi asiakkaaksi.
Tein asiakkaan verkkosivuista ensin layoutin, jonka hyväksytin Suruttoman väellä. Tämän pohjalta oli sitten helppo ruveta rakennustöihin.
Rakensin asiakkaan verkkosivut WordPress -alustalle, koska sen perustoiminnot on helppo opettaa vasta-alkajallekin. Sisältö on jaettu helposti hallittaviin lohkoihin, joiden sisällä kuvien vaihtaminen ja tekstin päivittäminen on mahdollisimman vaivatonta.
Yksi iso muutos on ”Hinnasto” -sivu. Irrallaan lojuneet palveluiden hinnat on nyt kaikki koottu yhteen. Näin yhdistyksen tarjonta ja hinnat selkeytyivät huomattavasti.
Yhteistyö sujui meiltä hyvin ja sivut valmistuivat vaivattomasti. Työskentelemme yhdessä varmasti tulevaisuudessakin.
Suosittelija:
Sami tuli kuin tilauksesta avuksemme muutosurakkaan. Lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä. Sivujen käyttäjien palaute on ollut todella positiivista. Varsinainen toteutus tapahtui nopeasti. Tarvittavista muutoksista saatiin viestein tehtyä päätöksiä ketterästi.
Tiina Leipijärvi

Tiedot
Tilaaja: | Tervakosken Suruton ry |
Ajankohta: | 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Tiina Leipijärvi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Myynti |
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Maksaminen |
![]() |
Mobiilikehitys |
![]() |
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
![]() |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
Teknologia
![]() |
WordPress |
![]() |
Linux |
![]() |
Mac OS |
![]() |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Koulutus |
Omat tagit
Design Sami Peltonen - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Design Sami Peltonen - Muita referenssejä
Design Sami Peltonen - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Software Developer
- Rekrytointi.com - ICT häiriöhallinnan asiantuntija
- Frends iPaaS - Technical Service Manager | 50-69K | Finland
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Tuotetiedon omistaja, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Dokumentoinnin asiantuntija
- Fellowmind - Senior/Lead Front End Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
- Tammi Digital Oy - Atelier7 – uuden ravintolan palveleva verkkosivu
- Verkkovaraani Oy - Kotisivujen siirto WordPressiin - NordCase
- Visma Software Oy - FinCap tehosti työajanseurannan prosessinsa Entryllä
- Ready Solutions Oy - Ready Business Analytics tuo arvoa Korsisaarelle
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
- Altoros Finland Oy - Miksi tekoälyjä tulee luokitella?
- Rakettitiede Oy - Miten osaamispankkia kartutetaan konsulttifirmassa?
- Staria Oyj - TOP3 Business Intelligence -trendit
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteilijöiden 22 erilaista harrastusta
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |