Telinemestarin projektit haltuun Lemonsoftilla

Telinemestari Oy:n talouspäällikkö Ari-Pekka Mononen:
”Projektien seurattavuus on rakennusalan yritykselle yksi tärkeimmistä ominaisuuksista.”
Telinemestari IPG Invest Oy tarjoaa asiakkailleen rakennustelineitä, sääsuojia, sekä rakennus-ja henkilönostimia. Vuonna 1989 perustettu ja alun perin kalustotarjontaan erikoistunut yritys on toiminut nykymuotoisesti vuodesta 2001. Yritys on käyttänyt Lemonsoftin toiminnanohjausjärjestelmää ohjelman ensivuosista lähtien, joten yhteistyöstä voidaan puhua jo usean vuoden kokemuksella. ”Aiemmin käyttämästämme ohjelmasta puuttui varastonhallinnon ja vuokrauksen osiot. Halusimme yhtenäistää toimintoja ja päästä eroon kahdesta eri ohjelmasta.”, kertoo Telinemestarin talouspäällikkö Ari-Pekka Mononen syistä järjestelmän vaihdolle. Tällä hetkellä Lemonsoft palvelee erityisesti talous-, varaston- ja projektinhallinnassa.
Käytössä olevista työkaluista etenkin projektinhallinnalla on keskeinen merkitys Telinemestarin päivittäisissä toiminnoissa. Mononen kertoo eri pituisten, usein monen kymmenen samanaikaisesti käynnissä olevan projektin vaativan luonnollisesti oman seurantansa. Työtilaukset tulevat pääsääntöisesti lyhyellä varoitusajalla, rakennustyömaiden aikataulujen mukaisesti, joten täsmällinen tiedonhallinta on tärkeää. Varastossa ja työmailla olevan kaluston seuranta tehdään Lemonsoftin kautta. ”Teemme keräyslistat työmaittain sekä työkohteittain ja varasto kerää ne niiden mukaan. Sisäisen projektilaskutuksen kautta voimme seurata, kuinka hyvin vuokrataso on meiltä määritetty. Monesti laskukoosteita joutuu tekemään työmaittain, mutta projektin kautta saamme ne kohdistumaan nätisti.” Ulkopuolinen henkilöresurssien seurantajärjestelmä on myös integroitu Lemonsoftiin, josta saadaan toimitettua asiakkaalle tarvittavat raportit.
Ari-Pekka Mononen huomioi rakennusalan elävän murroskautta. Asuntorakentamisen ennakoitu tasaantuminen vaikuttaa välillisesti myös korjausrakentamisen palvelutarjontaan ja tätä kautta alan markkinatilanteeseen. Telinemestari Oy haluaa erottautua laadulla sekä erityisesti haastavimpien kohteiden tietotaidolla. Yrityksen kokemukset käytetyistä järjestelmätyökaluista kiinnostavat muitakin. Yhteydenotoissa korostuvat Lemonsoftin projektinhallinnan ratkaisut sekä käytettävyys yleisesti: ”On puhetta kuinka hyvin projekteja pystyy seuraamaan, miten laskut liikkuvat ja kuinka ne pystyy kohdistamaan. Projektien seurattavuus on rakennusalan yritykselle yksi tärkeimmistä ominaisuuksista.”
Telinemestari IPG Invest Oy lyhyesti
- Toimialana rakennustelineiden ja sääsuojien suunnittelu & asennus, sekä rakennus-ja henkilönostimien toimitus
- Perustettu 1989, nykymuotoinen toiminta vuodesta 2001 lähtien
- Työllistää 30 henkilöä
- Päätoimipiste Lempäälässä Pirkanmaalla
Suosittelija:
Projektien seurattavuus on rakennusalan yritykselle yksi tärkeimmistä ominaisuuksista.
Ari-Pekka Mononen, Telinemestari Oy:n talouspäällikkö

Tiedot
Tilaaja: | Telinemestari IPG Invest Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Projektinhallinta |
![]() |
Taloushallinto |
![]() |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Lemonsoft - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Lemonsoft - Muita referenssejä
Lemonsoft - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |