TAKK

Referenssi”Virtuaalitodellisuus tarjoaa kokemusperäistä opiskelua, missä opiskelija oppii havainnoimaan riskikohteita. Tämä on olennainen asia rakennustyömaiden työturvallisuudessa mutta hankalasti paperilta hahmotettavissa. 360-videon ero normifilmiin verrattuna on, että kun VR-lasit päässä pyörit ympäri, näet koko ympäristösi, ja saat hyvän tilantunnun lisäksi käsityksen, millaiset riskit työmaalla vaanivat.”

Hannu-Pekka Talvinen, koulutussuunnittelija, TAKK

TODELLISTA TUNTUMAA TYÖMAAN TURVALLISUUSRISKEIHIN


Työturvallisuuskoulutuksia järjestävä Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK kaipasi uusia tapoja tukea erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden oppimista. Ketterä koulutusalan toimija TAKK tutustui Leonidaksen opastamana virtuaalitodellisuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin.

”Haluamme olla oppimistapojen uudistamisen edelläkävijöitä. Jos kehitystä haluaa saada aikaiseksi, täytyy löytyä uskallusta rohkeillekin kokeiluille. Virtuaalitodellisuus osoittautui juuri oikeaksi teknologiaksi tilanteessa, jossa opiskelijoilla voi olla vajavainen suomen kielen taito, ja pelkän kuvan on kerrottava olennainen. Elämyksellinen virtuaalikierros työmaalla on juuri oikea tapa sisäistää rakennusalan turvallisuusriskejä”, sanoo TAKK:n koulutussuunnittelija Hannu-Pekka Talvinen.

VIRTUAALITODELLISUUS TÄYDENTÄÄ TYÖTURVALLISUUSKOULUTUSTA


Rakennusteollisuudessa työskenteleviltä vaaditaan työturvallisuuskortti. Pelkkä kortin suorittaminen ei takaa työturvallisuutta vaan nuorenkin työntekijän on aidosti ymmärrettävä rakennustyömaiden työturvallisuusmääräysten lisäksi myös työmaiden riskit. Isot rakennustyömaat ovat alati muuttuvia ja monimutkaisia kokonaisuuksia, joissa työskentelyolosuhteetkin muuttuvat koko ajan.

”Yhdessä leonidaslaisten kanssa mietimme, miten rakennusteollisuudessa olisi mahdollista hyödyntää virtuaalitodellisuutta. Päädyimme kehittämään sovelluksen, jonka avulla opiskelija pystyy turvallisessa ympäristössä siirtymään rakennustyömaan sisälle ja tutustumaan, millainen työmaa on, millainen äänimaailma siellä on ja miten paljon jo pelkästään työmaalla liikkuminen vaatii keskittymistä ja kykyä arvioida riskejä”, Hannu-Pekka Talvinen luettelee.

TAKKin ja Leonidaksen edustajat jalkautuivat yhdessä Rakka Creativen kuvaustiimin kanssa tamperelaiselle rakennustyömaalle ja oppilaitokseen kuvaamaan virtuaalisovelluksen vaatimalla 360-tekniikalla. Materiaalin editoinnin jälkeen Leonidas rakensi siitä ensimmäisen pilottisovelluksen. Sovelluksen perusajatuksena on, että opiskelijat pystyvät opettelemaan vaara- ja riskikohteiden havainnointia bongaamalla niitä sovelluksesta. Pelin jälkeen tulos kertoo, monessako kohdassa opiskelija on tehnyt oikeita havaintoja.

”Virtuaalitodellisuus tarjoaa kokemusperäistä opiskelua, missä opiskelija oppii havainnoimaan riskikohteita. Tämä on olennainen asia rakennustyömaiden työturvallisuudessa mutta hankalasti paperilta hahmotettavissa. 360-videon ero normifilmiin verrattuna on, että kun VR-lasit päässä pyörit ympäri, näet koko ympäristösi, ja saat hyvän tilantunnun lisäksi käsityksen, millaiset riskit työmaalla vaanivat”, Talvinen kuvailee.

LEONIDAKSEN AVULLA KAIKKI ON YLLÄTTÄVÄN HELPPOA


Hannu-Pekka Talvisen mukaan leonidaslaisten kiinnostus sovellusprojektiin on ollut aitoa, ja tahtotila pysynyt kiitettävällä tasolla koko projektin ajan. Leonidaksen teknologiaosaamisen ansiosta hän onkin oppinut paljon uusia asioita.

”Minulla ei ollut mitään käsitystä VR-laseista ja -laitteista, enkä koskaan ollut edes kokeillut. Yllätyin, että tavalliseen puhelimeen ladattava sovellus on niin äärettömän helppo käyttää. Ei tarvitse osata mitään ihmeellistä. Valikossa on helppo navigoida katseen avulla kohdistamalla ja sormella täppäämällä. Parannamme vielä käytettävyyttä siten, että maahanmuuttajataustaisetkin opiskelijat osaisivat sitä heti käyttää. Suunnittelemme sovellukselle kuvallista ohjeistusta Leonidaksen Iikka Pohjolan kanssa”, Hannu-Pekka kertoo. Hän uskoo, että saman tyyppinen sovellus taipuisi myös laajemminkin rakennusalan käyttöön.

”Tekniikka kehittyy ja tarjoaa huimia mahdollisuuksia. Uskon, että rakennus- ja teknologiateollisuuskin hyötyisivät vastaavasta sovelluksesta. Sovellus toimisi myös vierastyövoiman koulutuksessa, koska elävä kuva ja toiminta kertovat kaiken. Seuraavaksi haluan tutustua hologrammin tarjoamiin koulutusmahdollisuuksiin, joita leonidaslaiset ovat meille jo esitelleetkin”, Talvinen visioi.

NAKIT SILMILLE!

Myös TAKK:n kouluttaja Jyrki Lempinen sai VR-hankkeen aikana ensimmäisen kerran tuntumaa virtuaaliteknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin, ja oli mukana suunnittelemassa sovellusta. ”Olen koko projektin ajan ollut täysin tyytyväinen Leonidaksen panokseen. Olemme aina saaneet nopeasti vastauksen, miten jokin ideamme kannattaa käytännössä toteuttaa. Lopputulos on ylittänyt odotukseni, sillä yllätyin itsekin sovelluksen käyttöliittymän ja kuvan laadukkuudesta”, Lempinen kertoo.

Sovellusta on esitetty TAKK:n henkilökunnalle ja opiskelijoille. ”Maahanmuuttajat ovat hieman arastellen tutustuneet uuteen teknologiaan, mutta olivat virtuaalimaailmasta innoissaan. Ainoastaan sirkkelikohtaus, jossa sahaajan huomio herpaantuu hetkeksi, ja ketsuppiveriset nakkisormet lentelevät, on säikähdyttänyt. Kieltämättä se on säpsähdyttävä kohtaus. Samoin toimii kohtaus, jossa huolimattomasti työmaalla peruuttava kottikärrymies tipahtaa rakennustelineiden aukosta alas. Nämä huolellisesti lavastetut kohtaukset herättävät tehokkaasti tiedostamaan, millaisia vaaratilanteita työmailla on”, summaa Lempinen.

VR-sovellusta on esitelty myös TAKKin ulkopuolisille yritysasiakkaille työturvallisuuskoulutuksen ylimääräisenä ohjelmanumerona. Vastaanotto on ollut innostunutta. ”Osa kokeilijoista oli mielissään jo siitä, että pääsee katselemaan isoa työmaata aidon äänimaailman kera. Virtuaalitodellisuus on siviilille ainoa tapa päästä tutustumaan vaarallisen työmaan olosuhteisiin”, Jyrki Lempinen toteaa.

Pinterest
Referenssin infoboxi
Leonidas Oy logo

Tiedot

Lisätietoja

Leonidas Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Omat tagit

virtuaalimaailma
Virtuaalitodellisuus
360 asteen kokonaisnäkymä
Samsung

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Leonidas Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Leonidas - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Leonidas - Muita referenssejä

Leonidas - Muita julkaisuja

Siirry Leonidas Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Seuraa Digitalisaatiokentän kehittymistä Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluja ja asiantuntijakirjoituksia lukemalla

Ihmisen ja tietokoneen saumaton yhteistyö luo pohjan supertaloushallinnolle
Barack Obama saapuu Suomeen - Nordic Business Forum kerää liike-elämän ammattilaiset yhteen
Talouspäättäjät viitoittivat Basware Connectissa polkua ihmisen ja älykkään teknologian kohtaamisille

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia