Taito Pohjois-Karjalan verkkopalvelu-uudistus: Taitokortteli.fi

Taitokortteli on Joensuun keskustassa toimiva matkailu-, käsityö- ja kulttuurikortteli, jossa toimii Taito Group järjestöön kuuluva Taito Pohjois-Karjala Ry. Yhdistimme aiemmin erillään olleet Taitokorttelin sekä Taito Pohjois-Karjalan nettisivut yhdeksi kokonaisuudeksi.
Uusi sivusto on taiteen ja käsityön ystävien taivas, sillä sieltä voi klikata itsensä mukaan kursseille, ostaa valmiita käsityö tuotteita tai tarvikepaketteja, joiden avulla käsitöiden tekeminen on helppoa ja vaivatonta! Sivuston kautta voi myös tutustua kaikkiin korttelissa toimiviin yrityksiin.
Eikä sivusto ole pelkästään taiteen ystävien, vaan myös herkuttelijoiden taivas, sillä verkkokaupasta pääset tekemään tilauksia mitä ihanammista kakuista ja leivoksista! Kaikki tuotteiden tiedot ovat myös selkeästi nähtävillä. Tämän lisäksi kauppa tunnistaa ja antaa automaattisesti alennuksen, jos olet liittynyt Taito-jäseneksi. Herkuttelijoita ja hyvän ruuan ystäviä palvelee myös sivustolla näkyvä lounaslista.
Myös ylläpitäjiä sivusto palvelee monella eri tapaa. Tuotemyynti käy näppärästi verkkokaupan kautta ja kursseille osallistujista saadaan valmis osallistujalista jo maksaneista asiakkaista, entisen puhelinrallin sijaan. Näiden lisäksi kaikille sivuston palveluja käyttäville asiakkaille lähtee automaattisesti palautekyselyt, joiden myötä taas on mahdollista kehittää palveluja entistäkin paremmaksi.
Tämä digitaalinen kauppa-alusta palvelee monipuolisesti niin Taitokorttelissa toimivia yrityksiä, kuin asiakkaitakin. Jos siis haluat tutustua erilaisiin käsityö- ja leipomotuotteisiin, tai olet haaveillut käsitöiden tekemisestä ja uusien tekniikoiden oppimisesta, niin klikkaa itsesi sivustolle ja uppoudu ihanaan taitojen maailmaan! Nyt se kaikki voi tapahtua vain käden käänteessä.
Suosittelija:
Tuija Tekin

Tiedot
Tilaaja: | Taito Pohjois-Karjala Ry |
Ajankohta: | 2020 - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Miikka Kostian, 0451777090, miikka@kooders.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Asiakkuudenhallinta CRM |
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Myynti |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Maksaminen |
![]() |
Sisällönhallinta |
![]() |
Verkkokaupparatkaisut |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Järjestöt ja yhdistykset |
![]() |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
Teknologia
![]() |
Javascript |
![]() |
PHP |
![]() |
Concrete5 |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Kooders - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kooders - Muita referenssejä
Kooders - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Software Developer
- Rekrytointi.com - ICT häiriöhallinnan asiantuntija
- Frends iPaaS - Technical Service Manager | 50-69K | Finland
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Tuotetiedon omistaja, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Dokumentoinnin asiantuntija
- Efima Oyj - Junior Machine Learning Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
- Tammi Digital Oy - Atelier7 – uuden ravintolan palveleva verkkosivu
- Verkkovaraani Oy - Kotisivujen siirto WordPressiin - NordCase
- Visma Software Oy - FinCap tehosti työajanseurannan prosessinsa Entryllä
- Ready Solutions Oy - Ready Business Analytics tuo arvoa Korsisaarelle
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
- Altoros Finland Oy - Miksi tekoälyjä tulee luokitella?
- Rakettitiede Oy - Miten osaamispankkia kartutetaan konsulttifirmassa?
- Staria Oyj - TOP3 Business Intelligence -trendit
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteilijöiden 22 erilaista harrastusta
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |