Syväoppimisen avulla helpompaa veneilyä
Buster Boats oli kerännyt paljon ajodataa veneistään jo muutaman vuoden ajan, mutta vielä dataa ei ollut erikoisemmin hyödynnetty muutoin kuin palvelun tuottamiseen asiakkaille. Toisaalta, dataa tutkaillessa huomattiin, että veneilijöiden ajamista pystyttäisiin avustamaan. Projektin tavoitteeksi muodostui luoda koneoppimismalli, joka hoitaa tiettyjä manuaalisia toimintoja automaattisesti polttoainekulutuksen optimoimiseksi.
Taito United teki kokeellisen projektin, jossa selvitettiin millä koneoppimisen menetelmillä saadaan kohdemuuttuja mallinnettua parametrien perusteella. Vastaus löytyi neuroverkosta, jolla polttoainetehokkuus löytyy parhaimmillaan vain 3% virheellä. Tämän erittäin hyvän löydöksen jälkeen Taito United tutki, minkälaiset tekijät vaikuttavat ennustukseen eniten, ja tätä kautta saatiin ymmärrystä siitä, mitkä asiat oikeasti vaikuttavat polttoainetehokkuuteen.
Projektin avulla Buster Boats ymmärsi datansa potentiaalin. Projektin tavoitteet saavutettiin, kun malli polttoainekulutuksen pienentämiseen muuttujia optimoimalla löytyi. Seuraavaksi Buster Boats aikoo jatkaa kehitystä integroimalla mallin testiveneeseen, jolla voidaan arvioida tekoälymallin toimintaa vesillä.
Suosittelija:
Taito United vakuutti meidät jo myyntivaiheessa tekoälyosaamisellaan sekä ymmärtämällä tarpeemme sopivan kevyestä projektista; emme halunneet lopullista tuotetta, vaan tavoitteena oli päästä demoamaan hanketta konsernissa. Koko projektin ajan yhteistyö oli todella sujuvaa ja mutkatonta, ja minut pidettiin hyvin kärryillä missä mennään. Lopputulos oli hyvä, ja kokonaisuudessaan projekti meni paremmin kuin oletinkaan.
Tomi Juhola, Director, After Sales, IT & System Development
Tiedot
Tilaaja: | Buster |
Ajankohta: | 2019 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Tuomas Kaipainen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Taito United - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Taito United - Muita referenssejä
Taito United - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |