Suomen Kustannusyhdistys
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/20127.jpg)
Vuonna 1858 perustettu Suomen Kustannusyhdistys on Suomen vanhin elinkeinoelämän etujärjestö. Yhdistys tukee sataa jäsenkustantamoaan muun muassa kehittämällä kustannusalan toimintaedellytyksiä. SKY edistää myös sananvapauden toteutumista, kirjallisuuden levitystä ja lukemisharrastusta.
Kustannusyhdistyksen vanha sivusto oli jähmeä niin käyttökokemukseltaan kuin sisältöjen päivittämisenkin osalta. Visuaalisuudesta ei ollut tietoakaan, sillä sivusto oli pääasiassa keskitettyä mustaa tekstiä valkoisella pohjalla. Käytettävyyden lisäksi hakukonenäkyvyys oli kärsinyt ajan myötä, eikä moni löytänyt sivustolle.
Sivusto haluttiin tuoda tähän päivään ja esitellä sen avulla Kustannusyhdistyksen toimintaa sekä kampanjoita kattavammin. Samalla visuaalisen ilmeen tulisi kunnioittaa yhdistyksen pitkiä perinteitä. Uuden sivuston sisällön päivittämiseltä toivottiin helppoutta ja ylläpitoon vaivattomuutta.
Mitä teimme
Monikielisyys
Kustannusalalla tehdään paljon kansainvälistä yhteistyötä, joten sivuston kieliversiointi oli avainasemassa. Sivuston kaikki toiminnallisuudet toteutettiin tukemaan kolmea kieliversiota: suomea, ruotsia sekä englantia. Monikielisen sisällön hallinta on helppoa ja jokaisella kieliversioidulla sivulla on oma, helposti ymmärrettävä osoitteensa.
Automaattiset kustantamojen esittelyt jäsenrekisteristä
Sivustolla haluttiin esitellä Kustannusyhdistyksen kaikki noin 100 jäsenkustantamoa. Tätä varten rakensimme integraation sivuston ja räätälityönä tehdyn jäsenrekisterin välille. Kustantamot päivittävät tietojaan sekä esittelytekstejään suoraan jäsenrekisterissä, mistä ne haetaan automaattisesti kaikilla kielillä sivustolla olevaan jäsenlistaan.
Selkeitä poimintoja tilastoista
Kustannusyhdistys julkaisee neljännesvuosittain trenditietoa markkinoiden kehityksestä ja vuosittain kattavamman tilastopaketin edellisen vuoden tuotannosta ja myynnistä. Tilastoille luotiin selkeä esittelysivu, joka mahdollistaa mielenkiintoisten nostojen esittämisen tilastojen avainluvuista.
Työkaluja hakukonenäkyvyyden parantamiseen
Vanhan sivuston hakukonenäkyvyys kärsi, koska julkaisujärjestelmän muodostamat linkit eivät olleet hakukoneystävällisiä. Uudistuksessa linkkeihin ja osoiterakenteeseen kiinnitettiin huomiota, jotta sivusto nousisi jälleen hakukoneiden tulosten kärkipäähän. Koodipuolella hakukoneystävällisyys otettiin huomioon heti alussa ja asiakkaalle on hallintapaneelin puolella tarjolla työkaluja optimointiin.
Huoli ylläpidosta unoholaan
Huolehdimme Kustannusyhdistyksen puolesta kaikkiin sivuston tekniikkaan liittyvistä asioista, kuten päivityksistä, tietoturvasta ja toimivuuden varmistamisesta. Yhdistyksen henkilökunta voi olla tarvittaessa yhteydessä käyttötukeemme, joka auttaa reippaasti kaikissa sivustoon liittyvissä asioissa.
Suosittelija:
Projekti sujui alusta loppuun kitkatta. Yhteistyö sujui mukavasti ja rennosti, ja aikataulu ja budjetti pysyivät hyvin. Toiveemme huomioitiin nopeasti ja ratkaisut löytyivät vaivatta. Onnistunut uudistus näkyy viivan alla: sivuston käyttäjämäärä on kasvanut 66 prosenttia ja sivunäytöt yli tuplaantuneet. Erityisesti käyttäjät kiittävät sivuston selkeyttä ja onnistunutta visuaalista ilmettä.
Sanna-Maaria Tornivaara
![Digitoimisto Dude Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/digitoimisto-dude.jpg&size=x100)
Tiedot
Tilaaja: | Suomen Kustannusyhdistys |
Ajankohta: | 2019 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Kristian Hohkavaara |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Arkkitehtuuri |
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Ketterät menetelmät |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Sisällönhallinta |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
![]() |
Javascript |
![]() |
PHP |
![]() |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
Digitoimisto Dude - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digitoimisto Dude - Muita referenssejä
Digitoimisto Dude - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |