Sofioksanen.fi

Sofi Oksanen on Suomen menestynein ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Hän on saanut 20 kirjallisuuspalkintoa, muun muassa Finlandian ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Hänen teoksiaan on käännetty yli 50 kielialueelle ja myyty maailmanlaajuisesti miljoonia kappaleita.
Sofin verkkosivut olivat auttamattoman vanhentuneet niin tekniikan kuin ulkoasunkin puolesta. Sivuja oli hankala päivittää ja ne olivat sisällön ja rakenteen puolesta sekavat. Sivustolla oli paljon monipuolista sisältöä, joka ei päässyt oikeuksiinsa monimutkaisen rakenteensa puolesta.
Pikimustasta sivustosta toivottiin ilmeeltään henkilöbrändiä vastaavampi ja rakenteeltaan selkeämpi, kaikin puolin parempi kokonaisuus, jossa tieto olisi keskiössä. Yhteisen keskustelun pohjalta yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi hahmottui monipuolisen tuotannon esittely ja tiedon löytyminen, sillä sivustoa käyttää moni tietoa etsivä taho, kuten kirjallisuuden alan opiskelijat. Tästä syystä panostimme mm. toimivaan hakutoiminnallisuuteen, tuotannon esittelyyn, kuvapankkiin ja yhteystietojen selkeään löytymiseen. Ilmeestä toivottiin Sofin tyylistä, väritykseltään violettia ja punaista.
Projekti alkoi perinteisesti aloitustyöpajalla, jossa käsittelimme asiakkaan tarpeet, tavoitteet ja toiveet. Toimme esiin myös omia ehdotuksiamme ja asiantuntijuuttamme. Aloitustyöpajassa erityisen hyödyllistä oli vanhan rakenteen räjäyttäminen, koska vanha käyttäjäpolku oli harmillisen sekava. Uuden sivukartan pohjalta oli selkeä lähteä uudistamaan sivuston käyttöliittymää.
Pidimme suunnittelun tehokkaana ja esittelimme visuehdotuksia asiakkaalle säännöllisin väliajoin. Valmistelimme sivuston näkymistä klikkailtavan prototyypin Figma-sovellukseen, jossa asiakas pääsi testaamaan sivua jo ennenkuin mitään kehitystyötä oltiin aloitettu.
Jatkuvalla avoimella keskustelulla ja läpinäkyvyydellä loimme vahvan luottamussuhteen, joka siivitti meidät projektissa aina maaliin asti, aikataulussa pysyen.
Suosittelija:
Kotisivujen uusiminen on aina ennen aiheuttanut jo etukäteen ahdistusta. Olin valmistautunut siihen henkisesti, mutta Duden kanssa homma sujuikin kuin tanssia vain, ja täysin vailla stressiä. En ollut osannut aavistaa, että kotisivujen uusiminen voisi olla myös kivaa.
Sofi Oksanen

Tiedot
Tilaaja: | Sofi Oksanen |
Ajankohta: | 2022 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Kristian Hohkavaara, kristian@dude.fi |
Lisätietoja
Digitoimisto Dude - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digitoimisto Dude - Muita referenssejä
Digitoimisto Dude - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- Riimu Solutions - Assetti
Tapahtumat & webinaarit
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |