Smart Hands konesalipalvelut – Kuinka Raisoftin odotukset ylitettiin

Smart Hands palvelut ovat oleellinen osa konesalipalveluita. Palvelua käyttämällä, asiakas hyödyntää Ficolon teknistä osaamista toteuttamaan työpyyntöjä nopealla aikataululla ilman tarvetta omalle tukiorganisaatiolle. Vahvan ISO sertifioidun toimintamallin takia, Ficolon Smart Hands palvelutiimi voi toimia jatkeena asiakkaan omalle in-house IT-tiimille.
Raisoft on ohjelmistoyritys, joka on luottanut Ficolon colocation- ja yhteyspalveluihin, sekä samalla Smart Hands konesalipalveluihin jo monta vuotta.
Vaikka asiakkaat voivat itsekin saapua konesalille ja tehdä tarvittavia toimenpiteitä laitteilleen, se ei ole aina mahdollista tai kustannus tehokasta. Jos yrityksellä ei ole tarvittavia resursseja tai osaamista, on Ficolon resurssien hyödyntäminen kannattavaa. Kun teknisesti osaavaa henkilöstöä on aina valmiina työpyyntöihin, vähenevät sekä palveluhäiriöt sekä katkot huomattavasti. Usein tehtävät toteutetaan nopeammin Ficolon toimesta kuin asiakkaan omilla resursseilla, varsinkin kun otetaan huomioon suunnittelu- ja matka-ajat.
”Ficolon Smart Hands palvelut ovat ylittäneet odotukseni joka kerta kun olen tehnyt työpyynnön. Kun pyydät jotakin, odotuksena on 24 tunnin läpimenoaikaa – kuitenkin Ficolon kanssa se on usein alle tunti,” sanoo Nathaniel Snethlage RaisoftinDevOps konsultti. Viimeisin asiakastyytyväisyyskysely vahvistaa, että suurin osa asiakkaistamme tuntee samoin: yli 80 % vastaajista oli samaa mieltä siitä, että palvelupyynnöt toteutetaan hyvin ja nopealla aikataululla.
”Koska Ficolon tiimillä on paljon kokemusta ja he eivät saa tuntemaan itseäsi maanvaivaksi, kysyn heidän mielipiteitään miten ratkaista ongelmia myös muissa ympäristöissä muiden konesalitoimijoiden saleissa. Heidän tukensa tulee useimmiten nopeammin sekä parempien neuvojen kanssa kuin näiden toisten toimijoiden Smart Hands palvelut” jatkaa Snethlage.
Lue lisää: https://www.ficolo.com/fi/smart-hands-palvelut-kuinka-raisoftin-odotukset-ylitettiin/

Lisätietoja
Ficolo - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Ficolo - Muita referenssejä
Ficolo - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- Riimu Solutions - Assetti
Tapahtumat & webinaarit
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |