Satolla johdetaan yhä paremmalla tiedolla

SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. Yrityksen tavoitteena on tarjota kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot ja erinomainen asiakaskokemus. SATOn omistuksessa oli vuoden 2017 lopussa yhteensä noin 25 800 asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa. Intito toteutti SATOlle uudet talouden suunnittelu- ja ennustemallit. Teknologia perustuu IBM Planning Analytics -ohjelmistoon.
SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 280 miljoonaa euroa, liikevoitto 231 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 185 miljoonaa euroa. SATOn sijoitusomaisuuden arvo oli noin 3,6 miljardia euroa. Yritys edistää toiminnallaan kestävää kehitystä ja aloitteellisuutta sekä toimii avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiensä kanssa lisäarvon tuottamiseksi.
”Toimimme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Kasvatamme asunto-omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla. Käytössämme olleet talouden suunnittelumallit eivät palvelleet meitä tarpeeksi hyvin, ja pyysimme Intitoa toteuttamaan meille ympäristömme terveystarkastuksen. Parannettavaa löytyi paljon, ja lähdimme uudistamaan ympäristöämme sekä suunnittelumallejamme Intiton tekemien suositusten pohjalta”, kertoo SATOn asuntoliiketoiminnan business controller Ruslan Paasonen. ”Halusimme parantaa budjetoinnin ja ennustamisen laatua sekä automaatiota.”
SATO haluaa tarjota asiakkailleen yhä parempaa palvelua, ja keväästä 2017 lähtien jokaisella SATOn kotitalolla on ollut oma palvelupäällikkönsä. Elokuussa 2018 yhtiö lanseerasi Oma-SATO-verkkopalvelun, joka on kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa ja jonka tarkoitus on tarjota helppokäyttöisiä, arkea helpottavia ja yhteisöllisyyden mahdollistavia palveluita.
Liiketoiminnoille yhä parempaa tietoa
Terveystarkastuksessa käytiin läpi IBM Planning Analytics -ohjelmiston tekninen ympäristö ja suunnittelumallit. ”Tunnistimme kehityskohteita ja teimme suosituksen suoritettavista toimenpiteistä. Meillä on oma metodi suunnittelujärjestelmän terveydentilan ja toimivuuden kartoittamiseen”, sanoo Intiton Janus Timperi.
”Valitsimme ensimmäiseksi kehityskohteeksi korjaustoiminnan mallin, joka auttaisi meitä tehostamaan kiinteistöjen korjaustoiminnan suunnittelua”, sanoo Paasonen. Intito suunnitteli ja toteutti yhteistyössä SATOn ammattilaisten kanssa uuden pitkän tähtäimen korjaustoiminnan suunnittelumallin. SATOn ammattilaiset olivat alusta lähtien tiivistii mukana kehitystyössä. ”Saimme toteutettua mallin hyvin nopeasti. Mallilla on runsaasti käyttäjiä, ja totesimme sen toimivan hyvin. Päätimme toteuttaa Intiton kanssa seuraavaksi ympäristön laajennuksen muuhun taloudelliseen suunnitteluun.
Suunnittelujärjestelmän uudistus on helpottanut SATOn liiketoimintahenkilöstön työtaakkaa. ”Budjetointi oli aiemmin raskas prosessi, joka vei esimerkiksi palvelupäällikön aikaa noin kaksi viikkoa vuodessa. Ennustamisen automaatiotaso on noussut merkittävästi, ja läpinäkyvyys on parantunut selvästi”, kertoo Paasonen. ”Jatkuva ennustaminen poistaa laskennan valuvikoja ja kehittää laskentalogiikoita. Ennusteemme tarkentuvat jatkuvasti.”
”Kun tuotat organisaatiolle parempia lukuja ja ennusteita, niin vaatimustaso nousee. Yritysjohto on meihin yhä enemmän yhteydessä. Työmme merkityksellisyys on kasvanut, ja voimme kertoa johdolle yhä tarkemmin mistä ennustemuutokset ja varianssit johtuvat”, korostaa Paasonen. ”Läpinäkyvyys on parantunut selvästi, ja mallit palvelevat tehokkaasti liiketoiminnan tarpeita.”
Pilvi auttaa keskittymään olennaiseen
Intito toteutti SATOlle myös IBM Planning Analytics pilvimigraation. ”Pilvi osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi, sillä meidän ei tarvinnut päivittää melko vanhaa ohjelmistoversiotamme eikä palvelinta uuteen. Pilveen siirtyminen oli kustannuksiltaan samaa tasoa perinteiseen malliin verrattuna, mutta pilvessä ylläpito ja päivitykset hoituvat automaattisesti. Me voimme keskittyä liiketoimintamallien kehittämiseen ja liiketoiminnan tukemiseen.”
”IBM tarjoaa laadukkaat tukipalvelut myös pilviratkaisuille. Apua saa nopeasti, ja asiakkaan tekemät palvelupyynnöt hoituvat tehokkaasti Euroopassa sijaitsevalta palvelutiimiltä”, kertoo Timperi.
Suosittelija:
Intiton asiantuntijoilla on teknisen osaamisen lisäksi ymmärrystä liiketoiminnasta. He osaavat ratkaista haasteet nopeasti ja ketterästi. Fokus pysyi alusta lähtien olennaisessa. Mallit pysyivät riittävän yksinkertaisina, mutta palvelevat tarpeitamme. Olemme oppineet paljon, ja ratkoneet yhdessä esiin nousseita haasteita. Tunnemme ympäristömme nyt tosi hyvin, ja siitä on apua ohjelmiston käytössä ja mallien hienosäädössä”
Ruslan Paasonen

Tiedot
Tilaaja: | Sato |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Arkkitehtuuri |
![]() |
Auditointi |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
![]() |
Kiinteistöala |
Teknologia
![]() |
IBM |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Intito - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Intito - Muita referenssejä
Intito - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
- Digia Oyj - Junior ohjelmistokehittäjä – Career Compass 2024
- Rekrytointi.com - Senior Cloud Developer (GCP/KUBERNETES)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Uusi HR-raportoinnin mullistava Mepco Analytiikka-ratkaisu esiteltiin lanseeraustilaisuudessa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |