Risteilykeskus.fi sivustouudistus - parempi hakukonenäkyvyys ja ylläpidettävyys
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/19733.jpg)
Suunnittelimme ja toteutimme Travel Specialist Group Oy Ltd:n (TSG) laajan verkkosivu-uudistuksen WordPress Multisite -toteutuksena. Uudistettavaan sivustokokonaisuuteen kuului kuusi eri sivustoa:
Kokonaisuus koostui siis ensimmäisessä vaiheessa sekä kolmesta Suomen sivustosta että TSG:n Tanskan yhdestä ja Ruotsin kahdesta erillissivustosta. TSG:n Norjan liiketoiminnan ja samalla sivuston lanseeraminen viivästyi koronahaasteiden vuoksi, mutta laajentuminen Norjaan tapahtui loppuvuodesta 2020. TSG:n uuteen Norjan liiketoimintaan ja sivustoon pääsee tutustumaan Cruisecenter.co.no.
WordPress Multisite on juuri siksi sopiva ratkaisu TSG:lle, että uusia, brändi-ilmeen mukaisia erillissivustoja pystyy perustamaan ja julkaisemaan kustannustehokkaasti liiketoiminnan laajentuessa eri maihin.
Uudistuksen lähtökohdat ja tärkeimmät tavoitteet
TSG oli tilanteessa, jossa useiden sivustojen ylläpitäminen ja jatkokehittäminen oli työlästä ja haastavaa vanhan, kankean julkaisujärjestelmän vuoksi. Osa sisältöihinkin liittyvistä tehtävistä täytyi ohjata suoraan ohjelmistokehittäjälle. Näin ollen TSG päätyi uudistamaan sivustonsa WordPressille kanssamme ja vastasimme sivustouudistuksen kokonaistoimituksesta.
Ylläpidettävyyden parantamisen ohella uudistuksen yksi päätavoitteista oli säilyttää hyvä hakukonenäkyvyys ja -optimointimahdollisuus. Lähtökohtaisesti WordPress tarjoaa tähän hyvät ominaisuudet, mutta hakukonenäkyys otettiin huolellisesti huomioon myös teknisessä toteutuksessa. Projektissa oli myös ratkaistava, miten noin 20000 kuvan kuvapankin automaattinen siirto toteutetaan onnistuneesti.
TSG:n toteuttaman avainsana-analyysin perusteella hakukonenäkyvyyttä voidaan seurata laajasti. Tulokset ovat olleet positiivisia ja viimeisen kuuden kuukauden aikana orgaaninen näkyvyys haluttujen hakusanojen kärkisijoilla on parantunut, mikä on tuonut myös huomattavan määrän lisää kävijöitä sivustolle. TSG:n oma sisällöntuotanto on tavoitteellista ja ansiokasta eli vain ja ainoastaan kärkisijat orgaanisissa (maksuttomissa) hakutuloksissa kelpaavat heille.
Kieliversiot ja integraatio
Kuten edellä tuli mainittua TSG toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Tämän vuoksi kieliversioinnilla oli merkittävä rooli sivustouudistuksessa ja teknisesti se toteutettiin Polylang-lisäosalla. Sivustokokonaisuuden kieliversioinnit poikkeavat toisistaan eli jokaiselle maalle on omat kielellistetyt sisällöt, jotta TSG voi optimoida sisältöjen hakukonenäkyvyyttä kuhunkin maahan sopivalla tavalla.
Risteilyjen hallinnassa ja varausjärjestelmänä TSG käyttää Cruisehost-nimistä järjestelmää, johon toteutimme integraation. Risteilyt tuodaan Cruisehostista sivustolle risteilyhakuun, jonka hakutuloksista ohjataan erilliseen, Cruisehostissa pyörivään varauspalveluun.
Lue artikkelistamme, mikä oli meidän rooli kaikkinensa sivustouudistuksessa ja mitä asiakas kommentoi projektista.
Suosittelija:
Yhteistyö Geniemin kanssa toimi hyvin ja joustavasti.
Petri Lahdensalo
![Hion Digital Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/hiondigital.jpg&size=x100)
Tiedot
Tilaaja: | Travel Specialist Group Oy Ltd |
Ajankohta: | 2019 - 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mikko Riihikallio / projektipäällikkö |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Ketterät menetelmät |
![]() |
Testaus ja laadunvarmistus |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
Teknologia
![]() |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Hion Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hion Digital - Muita referenssejä
Hion Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |