Renta automatisoi koko hankinnasta maksuun -prosessin Palettella

ReferenssiKotimainen kone- ja laitevuokraamo Renta on vielä tuore, mutta nopeasti kasvava yritys. Rentan toiminta käynnistyi alkuvuodesta 2016, kun kolme tunnettua alan yritystä, Telinekymppi Oy, Kehä-Kone Oy ja Jasoca Oy, yhdistyivät yhdeksi koko maan kattavaksi toimijaksi. Toisena toimintavuotenaan 2017 Rentan liikevaihto oli jo yli 45 MEUR ja vuonna 2018 yhtiö tähtää jo kansainvälistymiseen. Rentan strategia on olla alansa modernein toimija, joka toteutuu muun muassa asiakaskokemusta parantavilla sähköisillä palveluilla ja dynaamisilla prosesseilla. Esimerkiksi Renta Easy -sovelluksen avulla Rentan asiakkaat voivat vuokrata ja hallita vuokrakalustoaan, sekä saada läpinäkyvästi tietoa kalustokustannuksistaan.

”Tavoitteemme on olla merkittävä ja toimialaa muokkaava suunnannäyttäjä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että olemme alusta asti halunneet sisäiset prosessimme vastaamaan tämän päivän vaatimuksiin ja tulevaisuuden tavoitteisiin”, kommentoi Lauri Matikainen, Renta Group Oy:n CFO.

Renta halusi luoda virtaviivaisen ja läpinäkyvän hankinnasta maksuun -prosessin erityisesti kalustohankintojen osalta. Yrityksen kaikki kalustohankinnat kulkevat sähköisen järjestelmän kautta.

”Kalustohankinnat tehdään Paletten ratkaisulla etukäteen hyväksyttyjä tuoteryhmäkohtaisia budjetteja vasten, jolloin ennustettavuus paranee ja näemme järjestelmästä reaaliaikaisesti investointibudjettien ja toimitusten tilanteen. Tämä helpottaa merkittävästi investointien ja kassanhallinnan suunnittelua”, kertoo Matikainen.

Automatisoimalla koko hankinnasta maksuun -prosessin Paletten ratkaisulla, on Renta saavuttanut sekä kustannus- että prosessihyötyjä.

”Meillä oli tarve saada automaattiset prosessit nopeasti pystyyn sekä hankintoihin että ostolaskujen käsittelyyn. Kasvumme ollessa niin nopeaa, on meillä ollut paljon muitakin projekteja käynnissä samaan aikaan. Siksi on ollut äärimmäisen tärkeää, että pystymme toteuttamaan ostolaskujen kierrätyksen lisäksi myös hankinnat Paletten järjestelmän kautta”, toteaa Matikainen.

Tällä hetkellä Renta ja Palette Software pilotoivat tekoälyratkaisua Rentan taloushallinnon automatiikan edelleen tehostamisessa. Tekoäly parantaa tiliöintiautomatiikkaa entisestään, sekä muutenkin tukee automatiikkaa validoimalla ja korjaamalla vastaanotettavaa tietoa.

”Meille on tärkeää, että ratkaisutoimittaja toimii myös kehityskumppaninamme. Kehitämme prosessejamme jatkuvasti yhteistyössä Paletten kanssa. Vaatimukset muuttuvat kasvun myötä, jolloin mukanamme kasvava, joustava ratkaisu ja strateginen kumppanuus tukevat toimintaamme myös pitkällä tähtäimellä”, kertoo Matikainen.

Pinterest
Referenssin infoboxi
Palette Software Oy logo

Tiedot

Tilaaja: Renta Group Oy

Lisätietoja

Palette Software Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Hankinta
Taloushallinto

Omat tagit

hankinnasta maksuun

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Palette Software Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Palette Software - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Palette Software - Muita referenssejä

Palette Software - Muita julkaisuja

Siirry Palette Software Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Seuraa Digitalisaatiokentän kehittymistä Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluja ja asiantuntijakirjoituksia lukemalla

Ihmisen ja tietokoneen saumaton yhteistyö luo pohjan supertaloushallinnolle
Barack Obama saapuu Suomeen - Nordic Business Forum kerää liike-elämän ammattilaiset yhteen
Talouspäättäjät viitoittivat Basware Connectissa polkua ihmisen ja älykkään teknologian kohtaamisille

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia