"Pyrimme saamaan Elmon kanssa taustarutiinit toimimaan niin hyvin, että jää aikaa katsoa eteenpäin."


ICT-ulkoistus on kumppanin päästämistä rattiin
Kun sama kumppani on hoitanut yrityksen ICT:tä 10 vuotta, ei päätös vaihtamisesta ole helppo. Etenkin, kun kaikki on tuntunut sujuvan aivan mallikkaasti. Miksi teknologiayritys Kopar sitten vaihtoi Elmoon? Kaksi vuotta Koparin talouspäällikkönä toimineella Harri Peltolalla on vastaus.
- Konsulttiyhtiö kävi alkuvuodesta läpi kiinteitä kustannuksiamme tarkemmalla kammalla. Vertasimme olemassa olevaa ja selvitimme, millaisia oleellisia säästöjä olisi saavutettavissa ja tässä kohtaa ICT:n rooli kävi ilmeiseksi, Peltola aloittaa.
Edellinen toimija oli tehnyt hyvää työtä, mutta Elmo oli kerta kaikkiaan kustannustehokkaampi ja palvelun laadusta sai vakuuttavan kuvan.
- Ei tietenkään ole helppoa päättää pitkäaikainen yhteistyö, mutta kyseessä oli niin merkittävä säästö, että vaihto oli välttämätön. Elmon tarjoama kokonaisuus näytti kaikkineen houkuttelevalta, Peltola summaa.
Proaktiivista seurantaa ja lujaa luottamusta
Kopar valmistaa vaativien olosuhteiden materiaalinkäsittelyjärjestelmiä globaaleille markkinoille. Käytännössä ICT pyörittää noin 100 hengen organisaatiossa kaikkea: toimihenkilöillä on omat työpisteensä, asentajilla omat laitteensa ja suunnittelu, dokumentointi ja datankeruu tapahtuu aina tietotekniikan varassa. Aivan kuten lähes missä tahansa yrityksessä tänä päivänä: jos tietoverkkoyhteydet kaatuvat, työ pysähtyy siihen.
ICT-asioissa Koparin yhteyshenkilönä toimiva Peltola sanoo sen suoraan: talossa ei ole omaa asiantuntemusta, mitä ICT:hen tulee. Kokonaisuus on ulkoistettu, jotta Koparin tekijät voivat keskittyä ydinosaamiseensa. Sen vuoksi on tärkeää, että luottamus on vankka ja ICT-toimija puhuu ymmärrettävästi. Toki asiakkaan vastuulla on myös kysyä, jos ei ymmärrä. Edellytämme, että kumppanimme on aktiivinen, seuraa tilannettamme ja kykenee tarvittaessa reagoimaan puolestamme.
- Tärkeä seikka on lisäksi tiimin pysyvyys. Jos tiimi vaihtuu, käy helposti niin, että asiakkaan pallo jää hetkeksi ilmaan tai palvelun laadussa tapahtuu notkahdus. Elmon valinnassa turvallisuudentuntua lisäsi hyvä yrityskulttuuri: tyytyväiset tekijät viihtyvät talossa pitkäjänteisesti.
- Elmolta asiakaskokemusarkkitehti Mikko Saarenpää oli tuttu entuudestaan, sillä hän oli aikoinaan edellisen kumppanimme leivissä. Tuntui, että ymmärrys liiketoiminnastamme oli siis jo talossa. Lisäksi avainasiakaspäällikkö Juhani Koskinen, ulkoistuksen siirtoa johtanut kehityspäällikkö Samuel Kallio sekä koko Elmon tiimi ovat ottaneet asiamme hyvin haltuunsa, Peltola kiittää.
ICT-ympäristö ei ole ikinä valmis
ICT-kokonaisuuden siirto Elmon käsiini toteutettiin kesällä ja palvelutuotanto käynnistyi syyskuussa. Jos jotain nokan koputtamista, sanoo Peltola, ettei kesälomia vasten ole välttämättä aivan paras hetki tehdä siirtymävaihetta – mutta kaikkineen prosessi meni hienosti ja palvelut startattiin ajallaan. Alkuvaiheessa yhteyttä on pidetty päivittäin; jatkossa laadukas palvelutuotanto varmistetaan yhteisillä kvartaalitapaamisilla, joissa seurataan asetettuja tavoitteita.
- Kehitystavoitteiden saavuttaminen on itselleni iso motivaatiotekijä työssäni. Pyrimme saamaan Elmon kanssa taustarutiinit toimimaan niin hyvin, että jää aikaa katsoa eteenpäin.
Asiakaskokemusarkkitehti Saarenpää jatkaa innolla tutun talon ICT-kehitystä.
- Oli kuin en olisi pois kuviosta ollutkaan. Keskustelut ja asiat lähtivät rullaamaan todella kivuttomasti. Elmolla avainroolissa on avoin, rehellinen ja jatkuva keskustelu. Palvelun rungon muodostavat tietyt prosessit, palaverit ja raportointi – mutta todellinen tyytyväisyys ja toimivuus rakennetaan arjen pienissä toimintatavoissa. Tässä apuna ovat perinteiset, mutta myös uudet digiajan mahdollistamat tavat viestiä ja jakaa tietoa, Saarenpää sanoo.

Tiedot
Tilaaja: | Kopar Oy |
Ajankohta: | 2020 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
![]() |
Projektinhallinta |
![]() |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
![]() |
It-infra loppukäyttäjäpalvelut |
![]() |
It-infrapalvelut |
![]() |
It-omaisuuden hallinta |
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
![]() |
Tietoturva |
ICT Elmo - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
ICT Elmo - Muita referenssejä
ICT Elmo - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |